Minäkuva ja itsetunto ovat hyvin yleisiä teemoja, joista isien kanssa keskustelemme. Nämä teemat konkretisoituvat kysymyksiin, kuten ”Kuka minä olen?”, ”Minkälainen olen isänä?”, ”Miten minun pitäisi ajatella?” ja ”Minkälainen on hyvä isä?”
Kysymykset ovat ymmärrettäviä ja hyvin inhimillisiä, sillä vanhemmuuden ja isäksi tulemisen myötä miehen minäkuva ja itsetunto muuttuvat.
Minäkuvaamme vaikuttaa merkittävästi oma itsetuntomme. Itsetunto on se tapa, miten näemme ja koemme itsemme, arvomme ja kykymme. Ihmisellä, jolla on terve itsetunto, on positiivinen käsitys itsestään ja omista kyvyistään mutta samanaikaisesti myös kyky tunnistaa omat rajansa ja haavoittuvuutensa. Itsetunto on vuorovaikutuksessa opittua ja osittain siitä myös riippuvaista. Tämä tuleekin konkreettisesti esiin, kun isien kanssa käymme keskustelua sukupolvien vaikutuksista ja läsnäolosta suhteessa omaan isyyteen ja sen kehittymiseen.
Hyvä itsetunto auttaa kohtaamaan elämässä esiin tulevia isyyden haasteita, reagoimaan niihin ja käsittelemään myös epäonnistumisia. Matala itsetunto puolestaan johtaa toistuvaan itsensä kritisoimiseen ja väheksymiseen, epäonnistumisen pelkoon ja haasteisiin ihmissuhteissa sekä isän ja lapsen vuorovaikutussuhteessa.
Mistä matala itsetunto voi sitten johtua? Se voi johtua monista tekijöistä, kuten lapsuuden kokemuksista, sosiaalisista paineista tai negatiivisista elämäntapahtumista. Matala itsetunto voi ilmetä:
- toistuvana epävarmuutena omasta arvostaan,
- vaikeutena ottaa vastaan kehuja tai positiivista palautetta,
- välttelevänä käytöksenä haasteiden edessä, koska epäonnistumisen pelko on suuri sekä
- tarpeena miellyttää muita tai hakea jatkuvaa hyväksyntää.
Minäkuva tarkoittaa sitä, millaisena yksilö näkee itsensä. Ei vain ulkoisesti vaan myös sisäisesti. Minäkuvaan vaikuttavat omat ajatukset, uskomukset ja tunteet itsestä sekä sosiaalinen ympäristö ja kokemukset. Positiivinen minäkuva tukee itsevarmuutta ja arvokkuuden tunnetta, kun taas negatiivinen minäkuva voi johtaa alentuneeseen itsetuntoon ja nostattaa riskiä mielenterveydellisiin haasteisiin.
Minäkuvan kehittäminen on prosessi ja se vaatii itseymmärrystä ja itsensä hyväksymistä. Tästä prosessista hyvin usein keskustelemme isien kanssa ja pohdimme yhdessä, miten sitä konkreettisesti voisi viedä eteenpäin. Ohessa on joitakin konkreettisia keinoja, miten isien kanssa käymme aihetta läpi.
Itsetutkiskelu
”Ei ole asiaa, josta en haluaisi puhua. En vain löydä järkeviä sanoja ensimmäiseen lauseeseen.”
En muista onko kyseinen virke suora lainaus vaiko isien kanssa käytyjen keskusteluiden myötä muodostunut oma ajatus siitä, miten me isät mahdollisesti ajattelemme.
Itsetutkiskelu vahvistuu ikään kuin itsestään, kun isät puhuvat ääneen tilanteestaan, ajatuksistaan, tunteistaan ja siitä, mikä näitä tuntemuksia ohjaa. Asioiden sanoittaminen, puhumalla tai kirjoittamalla, antaa ymmärrystä siitä, miten ajattelemme ja tunnemme.
Pienlapsiperheen kiireisessä ja välillä nopeastikin muuttuvassa arjessa omien ajatuksien ja tuntemuksien esiin tuominen jää herkästi paitsioon. Tämä koskee niin isiä kuin myös äitejä. Jotta suurimmilta sudenkuopilta pystyttäisiin välttymään, olisi tärkeää, että perheen molemmat vanhemmat tulisivat kuulluksi ja nähdyksi arjessa. Isätyöntekijänä rohkaisen ja motivoin isiä omalta osaltaan aktiivisesti järjestämään ja mahdollistamaan vanhempien välisiä keskinäisiä hetkiä, joissa molemmilla olisi mahdollisuus tulla kuulluksi ja kohdatuksi.
Omien vahvuuksien tunnistaminen
Meissä jokaisessa on jotakin hyvää ja meillä jokaisella on omat vahvuutemme. Vahvuuksiemme konkreettinen ylös kirjaaminen vaikkapa muistilapulle näkyvälle paikalle on keino muistuttaa itseämme niistä. Masennus- ja mielialaoireiden ollessa läsnä, positiivisuus ja värikkyys sekä omat hyvät puolemme jäävät herkästi taka-alalle pimentoon. Ajan myötä ohimenevät ajatukset ovatkin päivittäisiä, ajatuksista muodostuu olettamuksia ja olettamukset muodostuvat totuudeksi, jonka kautta näemme ja koemme arjen.
Miten mahdollistaa se, että näillä muistutuksilla olisi myös vaikutusta? Vanhemmuudessa on tärkeää olla välillä itsekäs. Niin isä kuin myös äiti, tarvitsevat kiireen keskellä omaa aikaa ja mahdollisuuksia päästä toteuttamaan itseään ja ottamaan hengähdystaukoa perhearjesta.
Pienet, konkreettiset ja saavutettavat tavoitteet
Helposti saavutettavat tavoitteet ja näistä heijastuvat positiiviset kokemukset ruokkivat itsetuntoa ja positiivista minäkuvaa. Vallitsevassa suorituskeskeisessä arjessa asetamme välillä hyvin korkeita vaatimuksia ja odotuksia itsellemme. Näihin vaatimuksiin ja odotuksiin vastaaminen voi tuntua stressaavalta ja uuvuttavalta, mikä näyttäytyy jossakin vaiheessa masennus- ja mielialaoireiluna.
Kun arki sakkaa ja mieliala laskee, meillä on lupa pysähtyä. Silloin olisi syytä tarkastella omia tavoitteita; tehdä niistä siinä tilanteessa helpommin saavutettavia. Tavoitteita on hyvä aina tarkastella sen hetkisten voimavarojen mukaisesti. Tämä auttaisi myös meitä isiä keskittymään ja olemaan läsnä kussakin hetkessä.
Hyväksyminen ja armollisuus itseä kohtaan
Ymmärrys siitä, ettemme ole täydellisiä ja että virheet ja epäonnistumiset ovat osa oppimista ja kasvua, koskee myös isyyttä. Virheistä ja epäonnistumisista voi aina oppia. Isoin kysymys on se, että sallimmeko tämän itsellemme?
Lopuksi
Itsetunto ja minäkuva ovat asioita, joista huolehtiminen ja joiden ylläpitäminen tukevat mielen hyvinvointia ja elämänlaatua. Hyvä itsetunto taikka positiivinen minäkuva eivät ole itsestään selviä asioita, vaan ne tarvitsevat yhtä lailla huomiota, huoltoa ja ylläpitoa.
Tatu-Pekka Rantanen
isätyöntekijä
MASI | Miessakit ry
