Teksti: Timo Marsio
Kuva: Juha Liukkonen
Miessakkien Helsingin Saunasakki jatkoi toimintaansa tiistaina 28.9. pandemian rajoitusten vähentyessä. Tosin epävirallisesti eräät jäsenistä olivat saunoneet yhdessä joissain auki olleissa saunoissa.
Itä-Helsingissä on useita porukallemme sopivia saunoja. Nyt uudeksi kohteeksi oli löytynyt Karjalaisten kesäkoti Pääskyn sauna Jollaksessa. Viehättävä vanha talo, paljon kalliota ja merta löytyi. Puitteet olivat mahtavat. Mahtavuutta lisäsivät paikalla ollut yhdistyksen ”isäntä” ja isännän koira. Molemmat toivottivat tervetulleiksi. Nuori mies hankki hetkessä grillipuut ja koira halusi loputtomasti leikkiä kepillä kanssamme. Karjalainen ystävällisyys näkyi.
Grillipaikka oli rannassa meren tuntumassa. Tulessa paistuivat hyvin makkarat ja kasviskääryleet, ei niitä voi makkaroiksi sanoa. Ikävä kyllä idän puoleinen tuuli kävi salmessa hyvin ja vähitellen tuli kylmempää ja kylmempää. Kun pienehkössä saunarakennuksessa ei ollut riittävän suurta pukuhuonetta tai muuta tilaa seurustelulle, piti olla grillillä. Vähitellen yksi sun toinen lähti saunomaan. Pukuhuoneeseen ja lauteille ei kymmenen hengen joukkomme mahtunut yhtaikaa. Mutta sopivasti vuorotellen saivat kaikki saunottua. Jättipä yksi kokonaan saunomattakin. Löylyt eivät himosaunojiltamme ainakaan himosaunojiltamme moitteita saaneet, joten lienevät olleet sopivat. Merivesi ei ollut vielä kovin kylmää ja puolenkymmentä miestä kävi uimassa.
Illan henki oli jälleennäkemisen iloa. Eräät eivät olleet tavanneet pitkään aikaan toisiaan. Uusia osallistujia oli tullut alkaneen syksyn aikana neljä. Hyvin näyttivät joukkoon sopeutuvan. Keskustelussa hauskaa on saunakokemusten vaihto ja uusien paikkojen miettiminen. Vaikka olisi ollut Lapissa Kiilopäällä saunomassa, niin löytyi toinen edellisellä viikolla ollut. Uusia saunapaikkoja löytyy aina, osa vaan hinnoittelee palvelunsa liian korkealle. Kun Saunasakissamme kaikki maksavat oman osansa kustannuksista, niin hinta tulee esteeksi monelle saunalle.
Jotenkin karjalaisten kesäkoti sopi meille. Lämminhenkinen karjalaisuus välittyi paikasta ja illan tunnelmasta.
Seuraava saunominen sovittiin 19.10. Ikävä uusille mukaan haluaville on se, että sakkimme tällä hetkellä täynnä. Emme ota toistaiseksi uusia jäseniä. Joukko on haluttu pitää sen kokoisena, että mahtuisimme yhdessä lauteille ja seurustelukin pysyisi helpommin yhtenäisenä hajoamatta useampiin ryhmiin.
Helsingin Saunasakki on yksi monista Toiminnan Miehet -hankkeen vapaaehtoisten järjestämistä vertaistoimintaryhmistä. Lisätietoja hankkeesta.