Länsimainen yhteiskunta elää aiemmin kokemattoman jakautuneisuuden aikaa. Sivilisaation kehittyessä olemme olleet jakautuneita muun muassa yhteiskuntaluokkien, rodun tai puoluepolitiikan myötä. Nyt meitä jakavat myös eroavaisuudet sukupuoliperustaisessa ihmiskäsityksessä ja sen myötä muodostuvissa arvomaailmoissa. Tämä vastakkainasetteleva monijakautuminen on johdettavissa erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla lailla turvatusta ajatuksenvapaudesta ja kaiken kattavasta sähköisestä verkottumisesta 2000-luvulla.
Sukupuoliperustainen ihmiskäsitys on pääosan ihmiskunnan historiasta mielletty kollektiivisesti niin, että ihminen on mies ja nainen, ja yhteiskunta on rakentunut paljolti tämän käsityksen pohjalta. Tämän rinnalle on länsimaissa nostettu käsitys siitä, ettei sukupuolta tule jakaa vain kahteen. Tämä siksi, että vaikka biologian perusteella ihmisen sukupuolia on kaksi, on myös otettava huomioon niin kutsuttu sosiaalinen sukupuoli. Tällä tarkoitetaan miehuuden ja naiseuden sosiaalisesti luotuja merkityksiä sekä yhteiskunnallisia sukupuolirooleja.
Ihmiskäsityksen vastakkainasetteleva monijako on yksinkertaistaen sanottuna sitä, että osalle sukupuolen ydin on biologia, osalle sosiaaliset ja yhteiskunnalliset roolit, ja osalle edellisten synteesi. Osa ihmisistä on sitä mieltä, että biologinen ero sukupuolten välillä vaikuttaa merkitsevästi myös sosiaalisen minän kehittymiseen. Osa taas ajattelee, että yhteiskunnalliset sukupuoliroolit muovaavat pääosan sosiaalisesta minästä.
Ajattelujen lähtökohtaiset eroavaisuudet johtavat usein myös arvomaailmojen eriytymiseen. Ajatussuunnasta riippuen sosiaalista yhteiskuntaa tulisi kehittää ”antamalla tyttöjen olla tyttöjä ja poikien poikia”, ”keskittymällä yksilöihin sukupuoliroolit häivyttäen” tai ”tukemalla tyttöjä etsiytymään perinteisille miesten aloille ja päinvastoin” ja niin edelleen. Koska kyse on ihmisyyden ydinkysymyksistä, on näillä ajatuksilla valtava sielullinen arvolataus. Ne vaikuttavat merkittävästi ihmisten puheisiin arjessa ja myös tämän päivän yhteiskuntapolitiikan tekemiseen. Valitettavasti, kun politiikan tekijät ovat ihmisiä, tämä syvälle menevä vaikutus näkyy vaikeutena luoda yhteistä hyvää.
Minkään edellä mainituista kolmesta ajatussuunnasta – biologia, sosiaalistuminen, synteesi – edustaja ei voi todistaa olevansa aukottomasti oikeassa. Tämän ihmisen pienuuden hyväksyminen on avain rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. On varsin todennäköistä, että toisistaan eriävillä ihmiskäsitys-aatesuunnilla tulee olemaan pysyvät ja vankat kannattajakuntansa. Rauhan, turvallisuuden, kunnioittamisen ja yhteisen hyvän nimissä onkin viisautta hyväksyä se, että olemme erimielisiä ja ettei yhteiskuntapolitiikkaa tule rakentaa sille, että vain oma ajatus saisi elää. On opittava hyväksymään toiset, vaikka se kuinka sotisi omaa arvomaailmaa vastaan.
Tärkeintä on, ettei valtio asetu minkään edellä kuvatun aatesuunnan kannattajaksi. Valtion tulee pyrkiä siihen, että aatesuunnat voivat elää rauhanomaista rinnakkaiseloa. Jos valtio asettuu vain jonkun kannalle, yhteiskuntarauha järkkyy, vastakkainasettelu kasvaa ja monimuotoinen väkivalta lisääntyy. Viisas johtaja hyväksyy ajattelutapojen kirjon ja käy periksiantamatonta vuoropuhelua eri tahojen kanssa. Periksiantamatonta siinä, ettei kategorisesti syrji tai asetu yläpuolelle, ja tekee ratkaisut kuuntelemalla, jolloin ratkaisun perustelut ovat helpommin vastaanotettavissa.
Tällä hetkellä sukupuoliperustaiset ihmiskäsitykset ovat niin vereslihalla, että teemme tahtomattamme hallaa yhteiselle hyvälle. Me täällä Suomessa olemme kuitenkin onnistuneet löytämään jo jotakin varsin arvokasta. Me annamme kullekin poliittiselle puolueelle vuorollaan mahdollisuuden tehdä hyvää sen perusteella, mitä kansa kulloinkin enemmistönä haluaa. Emme siis kategorisesti sulje jotakin kansanosaa päätöksenteon ulkopuolelle. Näin opimme yhdessä ja jatkamme rauhaa rakastavan kansan mentaliteetin vaalimista.
Tomi Timperi
toiminnanjohtaja
Miessakit ry
Kirjoitus on julkaistu myös Miessakkien Urho-lehden nrossa 2/2020.
