Tilastokeskus julkisti elokuun lopussa tutkimusraportin ”Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021”. Tutkimus on osa Euroopan unionin Gender Based Violence -tutkimushanketta, jossa mitataan lähisuhdeväkivallan yleisyyttä eri jäsenmaissa. Raportti antaa keskeisiltä osin samansuuntaiset tulokset kuin aiemminkin Suomessa eri tahojen tekemät tutkimukset.
Gender Based Violence -tutkimushanke ei tavoitteestaan huolimatta vielä kykene kertomaan lähisuhdeväkivallan kansallisesta yleisyydestä asianmukaisesti. Esimerkiksi tutkimusasetelma ei vastaa väestörakennetta. Lähtökohtaisesti hankkeessa tutkitaan vain naisten kokemaa väkivaltaa. Halutessaan jäsenmaat ovat voineet ottaa mukaan myös miehet. Suomessa miehetkin otettiin mukaan, joskin 25 000 osallistujapyynnöstä 20 000 lähetettiin naisille. Vastaajia oli lopulta 6 000 naista ja 1 400 miestä.
Väkivallan yleisyyden, muotojen ja vaikutusten tutkiminen on ylipäätään hyvin haastavaa. Pohdittava on muun muassa, miten tutkimuksiin vastaaminen tapahtuu ilman vaaraa ulkopuolisesta manipuloinnista, miten tutkittavat tiedostavat väkivallan eri ilmiöitä osatakseen tuoda kokemansa esille, ja miten varmistetaan, että tutkimuksiin vastaavat ”oikeassa” määrin myös ne, jotka eivät ole kokeneet tai käyttäneet väkivaltaa. Eli miten vastaajaryhmään saadaan riittävän kattava, todellisuutta vastaava otos ihmisistä. Aloittaa toki voitaisi siitä, että naisia ja miehiä kutsuttaisi yhdenvertaisesti mukaan – meillä ja muualla.
Samalla, kun tutkimusrakenteita kehitetään, voimme jatkaa väkivallan vähentämistä ammatillisen väkivaltatyön ohjaamana. Maassamme on erityisesti järjestösektorille kehittynyt varsin laadukas järjestelmä, joka kykenee auttamaan sekä väkivaltaa kokeneita että sitä käyttäneitä selviytymään kokemuksestaan. Tämä sektori on lopulta se, johon pääosa panostuksesta kannattaisi sijoittaa. Järjestösektorin primääritehtävä ei ole todentaa väkivallan yleistä olemassaoloa, vaan huolehtia konkretian tasolla ihmisten auttamisesta, jotta nämä selviävät kokemastaan ja pystyisivät mahdollisimman hyvin välttämään väkivallan uusiutumisen.
Sekä ”talonpoikaishavainnoinnin”, poliisin tilastojen, että myös tutkimusten perusteella voitaneen melkoisen yksimielisesti todeta väkivaltaa tapahtuvan Suomessa valitettavan paljon. On meidän kaikkien yhteinen asia huolehtia siitä, että ongelmaa pyritään määrätietoisesti vähentämään. Samoin voidaan todeta, että väkivaltaa ovat kokeneet ja käyttäneet Suomessa sekä naiset että miehet. Väkivallan käyttämisen muodoissa ja kohteissa on sukupuolille tyypillisiä piirteitä, mutta sekä fyysistä, psyykkistä että henkistä väkivaltaa käyttäneissä on sekä naisia että miehiä. Samalla kumpaakaan sukupuolta ei sovi kategorisoida väkivaltaiseksi. Väkivaltaa käyttänyt on vastuussa teostaan, ei sukupuolestaan.
Prosentuaalisia osuuksia merkittävästi olennaisempaa on tunnistaa ja hyväksyä väkivaltaproblematiikan monimuotoisuus. Näin voidaan tehdä hiljalleen pesäeroa jo itsessään melkoisen väkivaltaiseen vastakkainasetteluun ja sukupuoliperustaiseen leimaamiseen. Olennaisinta on huolehtia siitä, että kaikki väkivallan osalliset mahdollisimman hyvin tunnistaisivat ilmiön, osaisivat ja uskaltaisivat hakea apua tilanteestaan tai sukupuolestaan välittämättä, ja että apua olisi kaikille riittävästi tarjolla.
Suomalainen väkivaltatyöosaaminen on huipputasoa. Siihen on vaikea vastata, onko Suomi esimerkiksi EU:n väkivaltaisin maa. Ainakin osaamme tunnistaa ilmiötä verrattain hyvin ja kykenemme siksi myös siitä monia kattavammin kertomaan. Kaikki tämä taas on johtanut siihen, että meillä on käsissämme tarvittava tieto mahdollisimman vaikuttavan väkivaltatyön tekemiseksi. Monimuotoisen, eri tahojen toteuttaman väkivaltatyön saatavuutta tulee kuitenkin edelleen parantaa.
Sekä naisten että miesten kokemusten huomioiminen ei ole kummankaan kokemusten vähättelyä tai liioittelua, vaan ilmiön kokonaisvaltaista ymmärtämistä, ja kaikkien avuntarvitsijoiden huomioimista. Siksi on tärkeätä, että naiset ja miehet arvotetaan tässäkin asiassa yhdenvertaisiksi. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö väkivallan sukupuolierityiset piirteet erityisesti biologisista syistä säilyisi melko samoina. Mutta se tarkoittaisi sitä, että yksi keskeinen ongelma väkivallan vähentämisen tieltä saataisi raivattua. Siirtyisimme vastakkainasettelusta yhteisaikuiseen turvakotiin.
Tomi Timperi
toiminnanjohtaja
Miessakit ry
