Valitse sivu

Nykytanssikurssi miehille

Tanssija Jukka Tarvaisen ohjaamalla kurssilla tutustutaan nykytanssiin perusharjoitteiden ja yksinkertaisten liikkeellisten tehtävien kautta miesporukan kesken. Kurssi johdattaa tarkastelemaan oman kehon liikettä ja tapaa liikkua. Kurssille uskaltaa tulla mukaan,...

Miestyön opintokokonaisuus Karelia ammattikorkeakoulussa

Karelia-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan keskus järjestää miestyön täydennyskoulutuksen yhteistyössä Miessakit ry:n kanssa.Miesten kohtaaminen hyvinvointipalvelujen asiakkaina 4,0 h KohderyhmäMiesten ja perheiden kanssa työskentelevä...

Haastattelupyyntö Trendi-lehteen

Etsitään haastateltaksi miestä "miesten aseman muutosta" käsittelevään artikkeliin.Ohessa haastattelupyyntö:Hei.Olen tekemässä Trendi-lehteen artikkelia miesten aseman muutoksesta. Esimerkiksi perinteiset miesten ammatit ovat ahdingossa, muun...

Blogi 1/2013: Suvaitse myös samanlaisuutta

Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi pohtii kirjoituksessaan sukupuolen merkitystä varhaiskasvatuksessa ja yhteisöhyvinvoinnissa.Suvaitse myös samanlaisuuttaVarhaiskasvatussektorille tuotetaan paraikaa koulutuksia, ohjeistuksia ja toimintamalleja, joiden...

Ryhdy maahanmuuttajamiehen tukihenkilöksi Tampereella

Vieraasat Veljeksi -hanke kouluttaa tukihenkilöitä Miesten kansalaistalo Mattilan kanssaMiessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -hankkeen ja Miesten kansalaistalo Mattilan tukihenkilötoiminta tarjoaa suomalaisille ja maahan muuttaneille miehille väylän...

Monikulttuurinen leiri pojille ja miehille 24.-26.5.2013

Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi – projekti ja Vantaan seurakuntien maahanmuuttajatyö järjestävät yhteistyössä leirin pojille ja miehille. Ohjelmassa on ulkoilua, keskustelua, urheilua ja tutustumista. Monikulttuurinen leiri pojille ja miehille...

Liity Miessakit ry:n uutiskirjelistalle

Kuukausittain tietoa ajankohtaisista koulutuksista, seminaareista, alkavista ryhmistä, tapahtumista ja muista päivän polttavista Miessakkiasioista. Listalle voi liittyä helposti etusivullamme osoitteessa www.miessakit.fi