Miessakit ry:n hallintopäällikkö Antti Alén pohtii tekstissään hyvinvoinnin tasa-arvon tematiikkaa, haasteita, mahdollisuuksia sekä keinoja sen toteutumiseen.
Yhteiskunnassa tapahtuneiden rakenteellisten ja sosiaalisten muutosten myötä on tärkeätä, että ihmisillä on riittävästi sekä henkilökohtaisia että ympäristön tuottamia mahdollisuuksia ylläpitää ja edistää hyvinvointia. Tilaa, jossa kaikilla on niin sosiaalisesta asemasta kuin muistakin hyvinvointiin vaikuttavista taustatekijöistä riippumatta mahdollisuus saavuttaa esteettä oma hyvinvointipotentiaalinsa, kutsutaan hyvinvoinnin tasa-arvoksi. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan myös sukupuolierityisten hyvinvointitarpeiden tiedostamista sekä sukupuolierityistä osaamista. Oikein kohdennetut toimenpiteet lisäävät hyvinvointia ja samalla oletettavasti myös ihmisten keskinäiset hyvinvointierot kaventuvat.
Ihmisen hyvinvointi koostuu useista eri tekijöistä, joista osa on selkeämmin mitattavissa, kun taas osa liittyy enemmän yksilötason arvostuksiin ja kokemuksiin. Hyvinvointi käsitteenä on siis verrattain laaja-alainen ja sen ulkopuolelle on vaikea sulkea mitään elämän aluetta. Tässä tekstissä hyvinvointia tarkastellaan painottuen ensisijaisesti miehen sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.
Tasa-arvon määrittely yksiselitteisesti on haasteellista. Viranomais- ja lakikielessä se tarkoittaa hieman toista kuin kansankielessä, jossa se taas osin vertautuu myös yhdenvertaisuuteen. Samaan aikaan tasa-arvoa kuitenkin valtavirtaistetaan osaksi eri hallinnonaloja ja ihmisten elämänalueita. Mikäli tasa-arvoa pyritään toteuttamaan tasapäistämällä ihmiset, elämäntilanteet ja tarpeet, joudutaan helposti tilanteeseen, jossa hyvä pyrkimys ei toteudu. Myös ajatus siitä, että tasa-arvo ja sen tavoitteet koskisivat vain toista sukupuolta, johtaa valitettavaan liittymättömyyteen hyvien tavoitteiden puolesta. Lisäksi on hyvä pohtia, tulisiko tasa-arvoa arvioida ihmisten elämään liittyvien mahdollisuuksien yhdenvertaisuuden vai eri keinoin mitattavien tasa-arvoa määrittävien toteutumien kautta.
Hyvinvoinnin tasa-arvo on edellisten käsitteiden tapaan moniulotteinen ja osin hankalasti todennettava. Kuten aiemmin asiaa sivuttiin, käsite perustuu ensisijaisesti kahdelle osa-alueelle. Näistä ensimmäinen liittyy yksilöiden mahdollisuuksiin edistää ja ylläpitää omaa hyvinvointiaan. Toinen osa-alueista sisältää yksilöihin vaikuttavat ympäristötekijät, joita ovat esimerkiksi lainsäädäntö, viranomaiset ja kulttuurissa vallalla olevat asenteet ja käsitykset. Näin ollen hyvinvoinnin tasa-arvo rakentuu pitkälti yksilöiden ja heidän ulkoisen toimintaympäristön keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Hyvinvoinnin tasa-arvon toteutumista ja sen edistämistä on mahdollista tarkastella muun muassa hyvinvointiosaamisen näkökulmasta. Mitä korkeampi hyvinvointiosaaminen on, sitä paremmat edellytykset hyvinvoinnin tasa-arvon toteutumiselle muodostuu. Hyvinvointiosaaminen puolestaan voidaan määritellä yksilölliseksi, ammatilliseksi ja strategiseksi kokemusten, tietojen, tulkintojen ja taitojen yhdistelmäksi.
Yksilöllisellä tasolla hyvinvointiosaaminen on riittäviä tietoja, taitoja ja mahdollisuuksia ylläpitää ja edistää hyvinvointia. Miesten kohdalla tämä näyttäytyy esimerkiksi kyvykkyytenä yhdistää vanhemmuus, työ ja parisuhde itseä tyydyttävällä ja samalla muut huomioon ottavalla tavalla. Ammatillinen hyvinvointiosaaminen ilmentyy muun muassa poikia ja miehiä kohtaavien ammattilaisten taitona huomioida kasvuun, kehitykseen sekä erilaisiin elämäntilanteisiin liittyviä mieserityisiä piirteitä. Keskeistä on pyrkiä työskentelemään siten, että poikien ja miesten hyvinvointiin liittyvät erityispiirteet tulevat huomioiksi kulloisestakin perustehtävästä ja viitekehyksestä käsin. Strateginen hyvinvointiosaaminen puolestaan kuvaa laajempaa organisatorista ja yhteiskunnallista hyvinvointiin tähtäävää osaamista ja toimintaa. Ymmärrys siitä, millä tavalla erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet ja instituutiot vaikuttavat yksilöiden elämään ja heidän hyvinvointiinsa on merkittävässä asemassa esimerkiksi palveluiden suunnittelussa ja kohdentamisessa.
Miehet ja hyvinvoinnin tasa-arvo
Miesten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ja haasteita ei yleisesti ole pidetty rakenteellisina, yhteiskunnallisina, asenteellisina tai historiallisina tasa-arvokysymyksinä, vaan lähinnä itseaiheutettuina sosiaalisina ongelmina. Tänä päivänä miesten hyvinvointikysymykset ovat kuitenkin muodostuneet osaksi tasa-arvokeskustelua ja -politiikkaa. Hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää Sosiaali- ja Terveysministeriön mieskysymyksiä tasa-arvopolitiikassa pohtineen työryhmän loppuraportin sisältöä.
Miesten hyvinvointiin liittyy harmaata aluetta ja sokeita pisteitä. Ilman arvojen ja asenteiden tarkistamista ja muutosta hyvinvoinnin tasa-arvon toteutuminen jäänee haaveeksi, vain sirpaleiseksi saaristoksi hajanaisia palveluja, puheenvuoroja ja näennäisiä kampanjoita. Hyvinvoinnin tasa-arvon kannalta olennaisimmat haasteet näyttäisivät liittyvän isyys- ja erokysymyksiin sekä väkivaltatematiikkaan. Lisäksi myös sosiaali- ja terveyspalvelut, syrjäytyminen, varhaiskasvatus, koulutus ja työelämä ovat kokonaisuuksia, joita tulee tarkastella.
Osallistuvat, lastensa kanssa emotionaalisesti läheisessä suhteessa olevat isät ovat tulleet jäädäkseen. Osallistuva ja läsnäoleva isyys on kaunis, mutta kohtuudella toteutuva ideaali tällä hetkellä. Kotityöt jakautuvat tasaisemmin, ajankäytöllinen ero perheellisten miesten ja naisten välillä alkaa olla jo marginaalinen. Isien merkitys lasten kehityksessä ja kasvatuksessa tunnustetaan jo ainakin juhlapuheissa. Arjessa ja käytännöissä tilanne tuntuu olevan toinen. Miehet ovat kokeneet, etteivät he tule riittävästi kohdatuksi merkityksellisinä vanhempina neuvoloissa ja vastaavissa instansseissa. Perheen sisäisessä työnjaossa roolitukset hakevat edelleen paikkaansa – askeleet äidin pikkuapurista tasaveroiseksi toimijaksi ovat monet. Ja tarkasteltaessa perhevapaiden käyttöä, toki nähdään edelleen suuret erot äitien ja isien välillä. Tosin on olemassa vahvoja viitteitä siihen, että isät pitäisivät enemmän perhevapaita, jos ne olisivat heille korvamerkittyjä.
Eroihin liittyy miesten ja naisten kohdalla sukupuolittain erityisiä haasteita. Itseasiassa asiantuntijat väittävät eron olevan keskimäärin jopa kovempi paikka miehelle kuin naiselle. Eron jälkeiseen tilanteeseen ja tuntemuksiin on hyvä saada kohdennettua apua ja tukea. Erilaisia palveluja löytyykin jo paljon, mutta puhtaasti miehille olevia palveluja on edelleen vähän. Omat ajatukset ja tunteet olisi hyvä saada jäsenneltyä riittävästi takaisin raameihin, jotta voisi päästä taas elämässä eteenpäin, puhumattakaan mahdollisista huoltajuuteen liittyvistä asioista sopimisesta järkevästi. Pahimmillaan ja turhan usein kuitenkin käy niin, että vanhemmuus ei eron jälkeen jakaudu oikeudenmukaisesti, ei ainakaan toisen osapuolen eli useimmiten miehen mielestä. Isän merkitys lapsen kehityksessä ja kasvatuksessa karisee kummallisesti pois tämän kaltaisissa tilanteissa. Miten on perusteltavissa, että näin pääsee käymään? Muun muassa vuoroasumisen puolesta näyttäisi olevan riittävästi uskottavia tutkimustuloksia, jotta sitä voitaisiin lähteä aktiivisemmin toteuttamaan.
Suurin osa miehistä käyttäytyy väkivallattomasti niin lähisuhteissaan kuin muuallakin. Väkivaltaongelma kuitenkin koskettaa useita miehiä; sekä tekijöinä että uhreina. Väkivaltaa käyttäneille miehille on nykyään olemassa heille kohdennettuja auttamismuotoja, mutta sen sijaan väkivaltaa lähisuhteissaan tai muualla kohdanneiden miesten tukipalveluja on vähän, jos kohta lainkaan. Apua voi saada osana jotain muuta kriisipalvelua tai vastaavaa. Mies autettavana, uhrina saattaa olla hankala käsitteellistää auttamisjärjestelmissä.
Miehen vuosi on yksitoista kuukautta. Näin näppärästi voi miesten lyhyemmän elinajan odotteen ilmaista. Miehet hyödyntävät sosiaali- ja erityisesti terveyspalveluja osin eri tavoin kuin naiset. Onko kyse miesten piittaamattomuudesta ja vaikeudesta hakea apua vai onko tarjotuissa palveluissa vinoutumaa – onko niin, että universaalit hyvinvointipalvelut on räätälöity enemmän niin sanotun heikomman astian ehdoilla? Ja toisaalta taas miksi ei: muun muassa Helsingin kaupunki tarjoaa kattavan terveystarkastuksen neljäkymmentä vuotta täyttäville miehille, silti terveystarkastuksessa käy vain noin kolmekymmentä prosenttia kohderyhmän miehistä. Joka tapauksessa jonkinlaisesta palvelujen ja asiakkaiden kohtaanto-ongelmasta on kyse.
Poikien ja tyttöjen erot näyttäytyvät myös koulumaailmassa. Kouluttautuminen ei tunnu kiinnostavan poikia ja miehiä samassa määrin kuin tyttöjä, ainakin mitä tulee koulumenestykseen, jatkokouluttautumiseen ja koulupudokkuuteen. Älykkyydestä ja oppimispotentiaalista ei pitäisi olla kyse. Tähän ilmiöön tulee suhtautua vakavasti. Myös poikien ja miesten motivoituminen opintielle on yhteinen etu etenkin työelämän ollessa murroksessa, jossa perinteiset matalan koulutuksen miehiset työpaikat ovat häviämässä ja kaikilla pitäisi olla riittävät oppimisvalmiudet kouluttautua uudelle alalle.
Keinoja edistää miesten hyvinvointia
Rakenteiden muutos vaatii tuekseen käytännön toimia ja ne puolestaan onnistuakseen osaamista sekä asenteiden ja arvojen muutosta. Tarvitaan uskoa ja rohkeutta kokeilla uusia tapoja sekä malttia odottaa nähdäkseen tulokset. Myös miehet omilla toimillaan ja asenteillaan vaikuttavat muutokseen. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää siis eri toimijoiden, niin yksilöiden kuin yhteiskunnan eri rakenteidenkin sitoutumista yhteisen suunnan saavuttamiseksi.
Isille neuvoloissa ei riitä pelkkä tuoli, isät tarvitsevat neuvoa huoliinsa ja tukea vanhemmuuteensa. Mitä enemmän hoiva ja vanhemmuus jakautuvat vanhempien kesken, sitä merkityksellisempää myös isien huomioiminen on. Tämä vaatii mieserityistä osaamista ja tarkkasilmäisyyttä, ehkä jopa erityistä herkkyyttä, jotta isät kokevat neuvolapalvelut myös omakseen. Muun muassa Vaasassa toimivasta vain isille tarkoitetusta neuvolasta sekä neuvoloiden isäryhmistä on saatu hyviä kokemuksia.
Tutkimukset osoittavat miesten perhevapaiden käytön lisääntyvän heille kohdennettujen vapaiden kasvattamisen myötä. Tästä johtuen myös perhevapaissa kannattaisi olla isille enemmän korvamerkattua ansiosidonnaista isyysvapaata, jotta miehet jäisivät nykyistä matalammalla kynnyksellä kotiin lapsen kanssa. Esimerkiksi paljon puhutussa 6+6+6 -mallissa, jossa kuusi kuukautta on äidin, kuusi kuukautta on isän ja kuusi kuukautta vanhempien jaettavaa vapaata, välittyisi vahva symbolinen, mutta myös rakenteellinen viesti isän merkityksestä vanhempana. Lisäksi malli jättäisi perheen sisäiselle työnjaolle verrattain hyvin tilaa.
Erokriisipalveluja tulisi olla kattavasti saatavilla ja valtakunnallisesti. Kohdentamalla palveluja miehille ja lisäämällä mieserityistä osaamista kynnys avun hakemiseen madaltuisi ja avun ja tuen tarvitsijat saisivat ansaitsemaansa apua. Monen miehen kohdalla epätietoisuus siitä, miten suhde omiin lapsiin säilyy eron myötä, on yksi keskeisimmistä miehen erokriisiä syventävistä huolista. Muutokset isyydessä heikentävät usein merkittävästi miehen hyvinvointia eron yhteydessä.
Lasten ja vanhempien hyvinvoinnin kannalta on olennaista, että lasten suhde molempiin vanhempiin säilyy myös erotilanteessa. Mikäli vanhemmat eivät pysty sopimaan lapsen huoltajuuteen, asumisjärjestelyihin tai tapaamisiin liittyvistä kysymyksistä, on viranomaisten tärkeä toimia siten, että yksilölliset tekijät huomioiden lapsella on mahdollisuus säilyttää riittävän kiinteä suhde kumpaankin vanhempaan. Mahdollinen poikkeaminen tästä vaatisi selkeät, asianmukaiset ja mahdollisimman yhteneväiset perustelut. Tämä vähentäisi ennakkoluuloja ja pelkoja lastenvalvojien kanssa käytäviä keskusteluja kohtaan ja ehkäisisi riitatilanteita. Lasten asumisjärjestelyjen osalta myös vuoroasuminen tulisi tuoda esiin yhtenä vaihtoehtona.
Voimavarat väkivallan ehkäisyssä ja väkivallattomien ratkaisumallien löytämisessä tulisi ensisijaisesti panostaa ammatilliseen ja sukupuolierityiseen osaamiseen. Väkivaltaongelmien vähentämiseksi on tärkeää ymmärtää niitä syitä, mistä ongelmassa yksilötasolla on kyse. Auttamistyön kannalta koko problematiikka tulisi kyetä irrottamaan sukupuolia määrittelevistä kategorisista ja poliittisista näkemyksistä. Väkivaltaongelmien psykologiset syyt ja väkivallan seuraukset ovat usein syvät ja moninaiset, mistä johtuen ongelmista kärsiville tulee olla kattavasti osaavaa apua saatavilla.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa miesten palvelutarpeet on hyvä tunnistaa vielä nykyistä paremmin. Osaamista kohdata mies on vahvistettava kautta linjan. Mieserityisen osaamisen kasvun myötä myös palvelujen kehittäminen miesnäkökulma huomioiden mahdollistuu. Olennaista on myös tiedostaa, että avun hakemisen kynnys on miehillä madaltunut ja madaltuu yhä edelleen. Tähän pitää olla valmis.
Varhaiskasvatukseen ja koulutukseen tarvitaan sukupuolierityistä mies- ja poikaosaamista, mutta myös miestoimijoita, jotka pystyvät edustamaan monimuotoisia ja myönteisiä miehen malleja. Koulutusta tulee kehittää sellaiseksi, joka kannustaa ja innostaa myös poikia ja miehiä. Myös erilaisia tapoja oppia ja käydä koulua tulisi mahdollisuuksien mukaan huomioida aiempaa monimuotoisemmin ja kokeilla rohkeasti erilaisia menetelmiä. Joka tapauksessa poikien oppimis- ja osaamispotentiaalia ei tulisi hukata.
Edellä mainittuun peilaten mies näyttäisi olevan ohuelti eräänlaisessa mieserityisessä paitsiossa, joka on syntynyt eri osapuolten pelinlukutaidon puutteista. Miesten kohdalla asiakkuus ja palveluntarjoaja eivät aina kohtaa mutkattomasti. Tätä voidaan muuttaa ennen kaikkea asenne- ja arvotasolla ja niiden kautta palvelujen ja rakenteiden tasolla.
Mieserityistä osaamista ja vaikuttamista tarvitaan
Kulttuuriset, poliittiset ja historialliset olettamat, asenteet ja arvot tuottavat sellaista stereotypistettyä mieskuvaa, joka saattaa pahimmillaan toimia tukkeena hyvinvoinnin tasa-arvon tiellä. Ne myös tuottavat tai ovat tuottaneet rakenteita ja käytäntöjä, jotka vaatisivat uudelleen tarkastelua ja ajanmukaistamista. Tästä oivana esimerkkinä käyvät isyyteen liittyvät lakimuutokset. Mies on tullut sukupuolena näkyväksi sellaisilla elämän sarakkeilla, joissa sitä ei välttämättä ja perinteisesti ole totuttu näkemään. Asenteet ovat muuttuneet muun muassa hoivan, vanhemmuuden, itsestään huolehtimisen ja avun hakemisen suhteen. Tämä toivottu ja jopa peräänkuulutettu muutos edellyttää myös ympäröivän todellisuuden kykyä sopeutua uuteen tilanteeseen – eikä vain siten, että se toivotetaan tervetulleeksi, vaan sitä ymmärtäen ja tukien. Tämä vaatii uudenlaista asemoitumista ja erityisesti osaamista.
Miessakit ry:n missiona on pitää huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta. Tarkoituksena on siten parantaa miesten kokonaisvaltaista fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Järjestö tarjoaa kohdennettuja palveluja miehille ja vaikuttaa aktiivisesti sekä yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja palveluihin että koko kenttään, joka tekee hyvinvointityötä miesten kanssa. Järjestö työskentelee myös miehiin liittyvien hyvinvointia ja sukupuolten keskinäistä tasa-arvoa heikentävien asenteiden muutoksen aikaansaamiseksi tuomalla miesten ääntä kuuluville ja tarjoamalla pehmeämmän tavan katsoa ja kohdata miehiä ja mieskysymyksiä.
Monessa järjestön tuottamassa käytännön toiminnassa, niin kansalais- ja vapaaehtoistyössä kuin ammatillisissa kriisi- ja koulutuspalveluissa, näyttäytyy pyrkimys laventaa ymmärrystä miehistä. Monimuotoisuuden näkeminen avaa silmät useille erilaisille tarpeille, joita miesten hyvinvointiin liittyy. Nostamalla esiin miesten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä ja tarjoamalla toimivia ratkaisuja miesten auttamiseksi, Miessakit on osaltaan vahvistamassa mieserityisen hyvinvointiosaamisen juurtumista yksilöllisellä, ammatillisella ja strategisella tasolla.
LÄHTEET
Rimpelä M. 2007. Hyvinvointiosaaminen ja sukupuoli. Teoksessa: Kotro A. & Sepponen H.T. (toim.) Mies vailla tasa-arvoa. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino oy, 100–108
Rouvinen-Wilenius P. & Koskinen-Ollonqvist P. (toim.) 2011. Tasa-arvo ja osallisuus – Väylä terveyteen – Järjestöt suunnan näyttäjinä. Terveyden edistämisen Keskus ry (Tekry) julkaisu 9/2011. Helsinki: Trio Offset
