Valitse sivu

Miessakkien Vieraasta Veljeksi –hanke esittäytyi Helsingissä 28.-29.5. järjestetyillä Maailma Kylässä –messuilla. Kansalaisjärjestöjä, viranomaistoimijoita ja kansainvälisyysasioista kiinnostuneita yhteen kokoavassa tapahtumassa vieraili kahden päivän aikana arviolta 80 000 kävijää.

Uuden pöytäliinan koristamalla Miessakkien ständillä kävi yhteensä yli 100 ihmistä keskustelemassa ja ottamassa esitettä. Hankkeelle haettua näkyvyyttä saatiin kohtuullisesti ja mukaan tarttui mahdollisesti muutama uusi aktiivi Miessakkien toimintaan. Sunnuntai-iltana hankekoordinaattori Heikki Parviainen kasasi roll-upit ja esitteet mukaansa. Koko messujen ajan päivystänyt Antti Alén sai ottaa palautuspullot.

Vieraasta Veljeksi –hankkeessa vapaaehtoiset, suomea hyvin osaavat mentorit ja maahanmuuttajamiehet muodostavat työpareja. Mentorin avulla maahanmuuttajan voi olettaa työllistyvän helpommin kuin pelkästään viranomaisten tarjoamien palveluiden kautta. Samalla kotoutuminen helpottuu ja myös mentorille voi avautua uudenlainen näkymä suomalaiseen työelämään ja kulttuuriin.

Työn lisäksi kielitaito on keskeinen kotoutumista edistävä tekijä. Hanke järjestää mentoritoiminnan kyljessä suomenkielisiä keskusteluryhmiä maahanmuuttaja- ja suomalaisille miehille. Sekä mentori- että kieliryhmät käynnistyvät syksyllä 2016.

Kiinnostavasta vapaaehtoistyömahdollisuudesta voi tiedustella lisää hankekoordinaattori Heikki Parviaiselta: Puh. 0447511338, heikki.parviainen@miessakit.fi

Hankkeen sivuille tästä.