Valitse sivu

Kahdestoista vuosittainen Miesten Viikko toteutetaan jälleen isänpäivään päättyvällä viikolla marraskuussa.

Miesten kokema väkivalta on yleistä. Yli puolet suomalaisista miehistä on kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa 15 vuotta täytettyään. Miehet joutuvat yleisimmin tuntemattoman tekemän väkivallan kohteeksi. Parisuhteessa naiset kokevat miehiä enemmän väkivaltaa, mutta vakavassa parisuhdeväkivallassa eroa ei ole. Väkivalta aiheuttaa fyysisten vammojen lisäksi myös psyykkisiä oireita – myös miehille. Lähisuhteissa koettu väkivalta koetaan erityisen haavoittavana.

Kokemastaan väkivallasta miehet usein jättävät kertomatta viranomaisille tai muille tahoille. Väkivaltaa kokeneille miehille ei maassamme juurikaan ole ollut tarjolla heille suunnattua keskusteluapua.

Ilmiön kirvelevyydestä ja laajuudesta huolimatta miesten kokema väkivalta tuntuu olevan melkoinen tabu – maton alla on aivan liikaa tilaa sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla!

Haaste!

Miesten Viikon perinteeseen kuuluu, että yhteiskuntamme toimijat haastetaan mukaan huomioimaan Miesten Viikko tavalla tai toisella toiminnassaan. Mikäli haluatte maininnan omasta tarjonnastanne Miesten Viikon ohjelmaan, käykää täyttämässä tapahtumailmoituslomake sivuilla www.miestenviikko.fi tai lähettäkää tietoa asiasta osoitteeseen miestenviikko@miessakit.fi.

Ohjelma on katsottavissa elo-syyskuussa tapahtumakalenterissa Miesten Viikon sivustolla.

Tervetuloa mukaan tukemaan miehiä muuttuvassa yhteiskunnassamme!

Miessakit ry
miessakit@miessakit.fi
09 6126 620
Antti Alén
hallintopäällikkö
antti.alen@miessakit.fi
+358 500 934303
www: www.miestenviikko.fi
Facebook: https://fi-fi.facebook.com/MiestenViikko