Viestintäassistentti Joel Aaltonen tarkastelee tuoreen Tasa-arvobarometrin tuloksia.
Ensimmäinen sukupuolten tasa-arvoon liittyviä asenteita, mielipiteitä ja kokemuksia mittaava Tilastokeskuksen Tasa-arvobarometri julkaistiin 20 vuotta sitten. Barometri tarjoaa ainutlaatuista tietoa tasa-arvokehityksen tilasta ja edistyksestä Suomessa. 1990-luvun puolivälin kuohuissa aloitti toimintansa myös Miessakit ry, joka on omalta osaltaan tehnyt tinkimätöntä työtä miesten hyvinvoinnin näkökulman esiin tuomiseksi tasa-arvokeskustelussa.
UUSIA NÄKÖKULMIA
Erilaisista asemista kumpuavien äänten kuulluksi tuleminen keskustelussa on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme rakentaa yhdessä laaja-alaista yhteiskunnallista hyvinvointia. Tämä näkyy monin tavoin myös kesäkuussa julkaistussa, järjestyksessään kuudennessa Tasa-arvobarometrissa. Tasa-arvotyö on pitkäjänteistä toimintaa, jossa vallitsevat asenteet eivät muutu sormia napsauttamalla ja edistysaskeleet eivät aina ole ilmeisiä. Barometrin kaltaisessa julkaisussa ilahduttavaa onkin, että voimme osoittaa valokeilan sinne missä edistystä on tapahtunut ja toisaalta sinne missä työsarkaa edelleen riittää.
Tuoreen barometrin tiedot kerättiin puhelinhaastatteluin syys-marraskuussa 2017 ja otokseen kuului 3 000 Suomessa asuvaa, joista 1 682 haastateltiin. Tasa-arvobarometri 2017 pyrkii ottamaan huomioon aiemmin dataan hukkuneita näkökulmia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että vastaajat määrittelivät itse sukupuolensa ja kertoivat kuulumisestaan vähemmistöryhmiin. Samalla muun muassa häirintää koskevia kysymyksiä muutettiin ensi kertaa niin, että tekijän sukupuolen pystyi ilmoittamaan. Jos kysymysten asetteluun aiemmin sisältyi oletuksia häirinnän sukupuolittuneista asetelmista, voidaan nyt tehdä näkyviksi myös vähemmälle huomiolle jääneitä kokemuksia. Erityistä miesnäkökulmaa on myös saatu aiempaa vahvemmin integroitua barometrin kysymyksenasetteluihin. Miesten elämää ja kokemuksia koskevien kysymysten määrä on lisääntynyt; uutta ovat esimerkiksi kysymykset miesten kohtelusta täysivaltaisina vanhempina julkisissa palveluissa ja vain miehiä koskevan asevelvollisuuden oikeudenmukaisuudesta.
PERHEVAPAIDEN KÄYTTÖ
Miessakkien näkökulmasta kiinnostavaa julkaisussa ovat esimerkiksi perhevapaiden käyttöä koskevat kysymykset. Lähes viidennes isistä ei käytä lainkaan perhevapaata. Miessakit on toiminut yhteistyökumppanina sosiaali- ja terveysministeriön Isäaikaa-kampanjassa, joka kannustaa isiä käyttämään perhevapaaoikeuksiaan. Barometrin tulokset kertovat, että työyhteisöt ovat avainasemassa isien perhevapaiden käytön vahvistamisessa. Vain neljännes vastaajista katsoi, että miehiä kannustetaan työpaikoilla riittävästi käyttämään lastenhoitovapaita. Miehistä yli puolet arvioi kannustuksen olevan riittämätöntä.
TYÖNJAKO
Perheiden sisäisen työnjaon tasapainosta kertovat tulokset raottavat myös tärkeitä tiedon kirstuja. Miesten ei enää tyypillisesti katsota olevan pääasiallisessa vastuussa perheen toimeentulosta. Vielä 20 vuotta takaperin, ensimmäisessä barometrissa, puolet miehistä näkivät vastuun perheen toimeentulosta lankeavan miehelle. Nyt enää neljäsosa on tuota mieltä. Siinä missä muutos työelämässä on ollut nopeahkoa, on se kotona tapahtunut hitaammin. Perinteiset roolit ovat edelleen voimissaan kotitöiden jakautumisessa; naiset vastaavat kotitaloustöistä, miehet fiksaavat ja nikkaroivat ja vääntävät ja kääntävät huoltotöissä. Naiset kokevat edelleen useammin joutuvansa ottamaan liikaa vastuuta kotonaan. Tällä on kuitenkin kääntöpuolensa. Miehet kokevat naisia useammin, että heillä ei ole riittävästi valtaa perheen sisäisessä päätöksenteossa. Mistä voi juontaa asetelma, jossa naiset haluaisivat jakaa vastuuta ja miehet haluaisivat tuntea olevansa vakaammin vastuussa, mutta tilanne ei ota muuttuakseen?
Onko vastaus vain miesten haluttomuudessa tarttua ”naisten töiksi” koettuihin hommiin vai voisimmeko uskoa miesten vilpittömään haluun olla tasavertainen kodin toimija? Osaammeko toimia sen mukaisesti? Mieleen nousee väkisin viimeaikainen keskustelu ja huoli poikien ja nuorten miesten pärjäämisestä koulussa ja työelämässä. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet ja monet ovat jääneet tyhjän päälle, kun aiemmin hyödylliset taidot ovat menettäneet merkitystään. Kotona samanlaista uudelleenjakoa ei ole kuitenkaan tapahtunut. Voisimmeko tarkastella kotitaloustöitä ja kotitöiden organisointia riippakiven sijaan arvokkaana nykymaailman taitona, jonka oppiminen miehiltä on evätty vanhakantaisten asenteiden vuoksi?
