Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi pohtii blogissaan erilaisuuksien yhteistyön voimaa puoluepolitiikassa, yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja perhearjessa.
Eduskuntavaalit lähestyvät. Loputtomista eri lähtökohdista laadittuja hallitusohjelmatavoitteita julkistetaan. Läheskään kaikkea ”ehdottoman tärkeätä” ei voida toteuttaa. Ja samalla itsekeskeisyys ja kuplakuntaisuus ovat voimissaan. Voiko tästä silti tulla hyvä? Voi.
Merkittävä arvo meillä Suomessa on, ettei ketään kategorisesti suljeta ulos. Ympäröivistä demokratioista ainakin Ruotsissa ja Virossa viidennes kansalaisista kuuluu ryhmään, jonka kanssa ”ei missään nimessä tehdä yhteistyötä”. Kuten Ruotsissa nähtyä, tämä on omiaan lisäämään tyytymättömyyttä, eripuraa ja yhteiskunnallisia ongelmia.
Meillä kaikki erinäkökulmaiset ovat olleet sekä hallitusvastuussa että oppositiossa. Toivottavasti näin on jatkossakin. Silloin kaikki pääsevät vuorollaan toimimaan vastuunkantajina ja kasvamaan yhä uudestaan aikuisiksi. Nyky-yhteiskunnassa on totuttava siihen, että eri näkökulmilla on laajat kannattajajoukot, eikä niistä mikään ilman diktatuuria kuihdu pois. Viisainta onkin oppia tulemaan yhdessä toimeen; erilaisuus on osa nykyaikaista yhtenäisyyttä.
Luottakaamme siis Suomen linjaan. Syvin oppi saadaan vastuuta kantamalla. Kun toisiaan suvaitsemattomat ovat aika ajoin yhteisvastuussa, pysymme riittävän harmonian tiellä. Kuuntelemalla ja yhteistyötä tekemällä opitaan luottamaan siihen, että tavoitteet ovatkin useimmiten yhteneväisen hyvät. Keinot ne enemmänkin riitelevät. Keinoja voidaan varioida. Ja samassa veneessä istuvalle, hiljalleen tutummaksi tulevalle on helpompi aika ajoin myöntää olleensa hakoteillä. Tuntematonta on taas helpompi epäillä ja vastustaa.
Onhan meillä Suomessa toki Akilleen kantapäämme; sukupuolten välinen tasa-arvotyö. Se on jäänyt ajasta. Vain tietynlainen vähemmistömiesnäkökulma on aidosti tervetullutta. Pääosa miesten kokemuksista jää valitettavasti edelleen kuulematta, ymmärtämättä ja huomioimatta. Myös oikea naiseus on vahvasti kategorisoitu. Tämä lisää toistaiseksi sekä naisten että miesten hyvinvointipoliittisia ongelmia. Vaan ei hätää; majoriteetti kansasta haluaa uudistaa tasa-arvotyötä yhdenvertaiseksi kumppanuustyöksi. Aika vain ei vielä ole sille otollinen. Onkin siksi tärkeätä, ettemme anna enää vanhojen haavojen ja revanssihengen ohjata tätä keskeistä hyvinvointityön haaraa. Teemme eniten hyvää sekä naisille että miehille ensiarvoistamalla kunnioittavan ja arvokkaan yhteistyön. Tarvitaan vapauttava ripaus rohkeutta uudistua ja hyvä tulee.
Arjen tasolla hyvinvointimme ytimessä on perheiden hyvinvointi. Erilaisuuksien tasapainoinen kumppanuus, eli vanhempien yhteistyö on ensiarvoisessa asemassa sekä yhdessä oltaessa että erossa. Hyvinvointia ylläpidetään osapuolia kuuntelemalla, yhteisiä arvoja vahvistamalla, erimielisyyttä kestämällä ja omaa tilaa antamalla. Erossa ja eron jälkeisessä elämässä saman kunnioituksen ja arvostuksen on tärkeä jatkua. Ympäröivien rakenteiden ja ihmisten tulee ohjata eroavia kohti uuden tilanteen edellyttämää kumppanuutta. Arvostus ja kunnioitus entistä puolisoa kohtaan on monesti vaikeasti luotavaa toisenlaista rakkautta, josta hyötyvät merkittävästi kaikki eron osapuolet. Erkanevatkin tiet ovat yhteisiä.
Ihmisten välinen rakentava kanssakäyminen perustuu siis kunnioitukseen ja arvokkuuteen. Tätä arvopohjaa noudattamalla kaikilla on riittävät mahdollisuudet hyvinvointiin. Ja silloin myös apua tarvitsevat uskaltavat sitä pyytää. Kunnioitus on sitä, että huomioimme ja kuuntelemme toisiamme. Arvokkuus on sitä, että toimimme asiallisesti ja solvaamatta. Arvokkuus on myös sitä, että arvostamme vastuunkantajiamme. Ja kunnioitukseen kuluu taas se, että vastuunkantajat kantavat huolta kaikista; yhtä lailla huono- kuin hyväosaisista.
Tomi Timperi
toiminnanjohtaja
Miessakit ry
