Terve mieheen!
Aloitin Helsingin Lyömättömässä Linjassa 1.9.2020. Työntekijänä olen kulkenut matkan nuoren miehen kokeiluista tähän pisteeseen, missä pian 55-vuotiaana tunnen omaavani jopa joitain rutiineja sekä voimistunutta tarvetta positiiviseen yhteisöllisyyteen. Sitähän nyt saan, mitä tilasin.
Ponnistan pohjoisen Keminmaasta. Armeijan jälkeen kävin ravintola-alan työllisyyskoulutuksen Rovaniemellä, ja muutin 1987 Helsinkiin. Aikamoisen keittiötyön hierarkian täällä Helsingissä koettuani teki mieli vaihtaa alaa. Yksi asepalvelus riitti. 90-luvun alussa valmistuin maalari-artesaaniksi… keskelle syvintä lamaa. Siinä oli elämäni pisin puoli vuotta, työttömänä. Lukioaikojen kiinnostus psykologiaan ja usko varmaan työpaikkaan tulevaisuudessa johtivat minut opiskelemaan psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, ja sillä tittelillä on menty joulukuusta 1995 alkaen. 2011 sain valmiiksi ryhmäpsykoterapeutin tutkinnon.
Hoitoalalla olen vuosien mittaan ollut töissä päihdekuntoutuksessa, psykiatrian avohoidossa ja ”ihan vaan perusjyränä osaston kolmivuorossa”. Välillä kävin opetusalallakin erityisryhmien valmentavassa koulutuksessa. Väkivallan ehkäisy- ja katkaisutyötä olen tehnyt sekä Helsingin, että Vantaan turvakotien yhteydessä. Ja mikä onni, että nyt täällä Annankadulla.
Minulle on tärkeää, että instrumentit ovat kunnossa: niin pää, keho kuin kitarakin. Liikuntaa ja lievää rääkkiäkin saa olla kehissä – 14 maratonia olen juossut vuodesta 2000 alkaen. Saa nähdä, vieläkö lähden – edellinen kerta oli 2018 Tukholmassa. Alun perin 12-vuotiaana rummuilla aloittaen olen myös aina pitänyt yllä jotakin bändiviritystä – kolmivitosesta alkaen enempi sähkökitaran merkeissä. Yhteinen tekeminen: Se se on siinä bändissä! Itsekseni touhuan satunnaisen soiton harjoittelun lisäksi amatöörisähkövärkkien ja puutöiden parissa. Kolme kitaravahvistinta ja pedaalilauta on soittohommiin tullut jyrsittyä ja kolvattua.
Kaksi tytärtä ja kaksi poikaa ovat nyt kaikki
aikuisia, asuvat omissa kodeissaan ja opiskelevat. Ja minä sanon, että huh,
huh… hyvin meni! Olen kiitollisessa elämänvaiheessa. On mukavaa toteuttaa
itseään
töissä ja vapaa-ajalla sekä vaalia tärkeitä ihmissuhteita. Ja kerta kaikkiaan
välillä vain olla. Vaikka hermo ei kestänytkään nuorena ravintolahommia, niin
elinikäinen harrastus jäi reseptien kehittelystä ja kokkaamisesta. Parasta on
tietysti tarjota toiselle.
Kimmo Hätinen
Lyömätön Linja -väkivaltatyöntekijä
