Teksti: Timo Marsio
Kuva: Juha Liukkonen
Helsingin saunasakin kohteena oli Upinniemen varuskunnan alueella sijaitseva Kajanuksen sauna. Vierailimme paikassa jo toisen kerran, edellinen käynti oli reilu vuosi sitten.
Monessa muussa asiassa kuin saunomisessa oli hankaluuksia, joihin kirjoittaja tällä kerta keskittyy, sillä niitä oli tällä kertaa tavallista enemmän.
Pääosin Helsingissä asuvan joukon matkoja yhdistettiin etukäteen WhatsApp ryhmässämme. Se merkitsi pienempää määrä autoja ja seuraa jo matkan aikana. MUTTA kaikki toistemme löytämiset eivät ihan onnistuneet. Yksi autokunta haki Malmilla muutaman puhelun verran yhtä puuttuvaa henkilöä. Toisesta autosta puuttui kyytiin tuleva, sillä käsitys noutopaikasta Keilaniemessä oli hiukan eri. Kolmanteen autoon löytyi kyytiläinen. Sen sijaan Upinniemeä haettiin seuraavasta niemestä Hangon suuntaan. Onneksi kaikki olivat varanneet matkaan riittävästi aikaa, joten paljoa ei myöhästytty.
Varuskunta-alue vaatii hiukan enemmän etukäteistyötä. Osallistujat piti ilmoittaa henkilötunnuksineen etukäteen. Henkilötodistuksia tarkastettiin osalta jo varuskunta-alueelle saavuttaessa ja osalla vasta tarkastuspisteessä alueella. Kopissa oli kai salaista työtä tekeviä, kun se oli täysin pimeä. Osalta paperitkin katsottiin ilman valoja, sotilaspoliisit harjoittelivat varmaan pimeätyötä.
Myöhäissyksy oli yönmusta jo pari tuntia ennen saapumistamme. Näin jäi näkemättä alun perin Eliel Saarisen piirtämä graniittinen saunarakennus samoin näkymä merelle Porkkalan selälle. Riittävän haasteen tarjosi jo saunalle kompurointi pimeässä, lievässä sateessa ja oikein kunnon syysmyrskyssä.
Saunarakennuksen sisäarkkitehtuuri on epäkäytännöllinen ja lievästi sanottuna sokkeloinen. Seurusteluhuone on komeasti kalustettu, mutta vaatii istujaltaan suoraselkäisyyttä hankalien tuolien vuoksi. Pukuhuone on pieni ja kummallisessa paikassa rakennuksessa. Itse sauna on ihan hyvä ja lauteillekin sopi lähes koko 11 henkinen porukkamme kerralla. Erikoisuutena on löylyhuoneessa oleva rakennuksen ainoa suihku. Löylyt olivat kaikkien mielestä sopivat, ainakaan valituksia ei kuulunut.
Porukan yhteen hitsautumista kuvaa osittain vakioksi muodostuvat autoryhmät. Mutta pari muutakin kaksikkoa on. Saunasakin molemmat vetäjät ovat makkarapaketin jakajia. Tällä kertaa heitä yhdisti myös pyyheiden unohtaminen. Sinappikaksikko on myös olemassa, mutta sen toinen jäsen joutui perheessä olevan karanteenitapauksen vuoksi jäämään pois. Terveyttä ja tsemppiä sinne toivotettiin. Yhteenkuulumisesta kertoo hyvin sakin huumorin määrä. Hauskaa nauramista ja ystävällistä miesmäistä naljailua riittää.
Loppuvaiheessa tuli kiire. Yhden autokunnan piti lähteä hiukan aikaisemmin. Mutta eihän heillä tietenkään ollut sauna-alueen sulkevan portin avainta. Kaikki muutkin päättivät tehdä pikalähdön. Kaikessa kiireessä kyseinen avain tuli pantua pihan roska-astian jätesäkkiin. Onneksi ei tarvinnut roskia yksi kerrallaan antaa syysmyrskyn riepoteltavaksi, vaan avain löytyi helpommin. Kajanukseen sovittiin mentävän uudelleen niin, ettei illan pimeys haittaa.
Saunasakin Kajanuksen vierailu järjestettiin marraskuussa ennen tiukentuneita korona-rajoituksia.
Helsingin Saunasakki on yksi monista Toiminnan Miehet -hankkeen vapaaehtoisten järjestämistä vertaistoimintaryhmistä. Lisätietoja hankkeesta.