Lapsi osuu usein asian ytimeen, koska ei juurikaan ajattele syitä tai seurauksia. Todellinen asiainhallinta on mutkikkaampaa ja edellyttää ikää, kokemusta ja niiden tuomaa vastuuta, aikuisuutta. Lapsen suusta tuleva totuus, naiivi yksinkertaistus, on kuitenkin kuulemisen arvoista. Se on hyvä tapa palauttaa liian monimutkaiseksi äitynyt pähkäily uomiinsa. Koska lapsi ei ole kykenevä hallitsemaan asioiden taustavaikuttimia tai ratkaisujen seuraamuksia, lasta on hyvä kuulla mahdollisena selkiyttäjänä, ei päättäjänä.
Aikuisikää lähestyvä nuori on jo lähellä vastuullisen päättäjyyden omaksumista. Monia haastaviakin asioita on tullut punnittua itsenäisesti, vertaisten kesken ja vanhempien kanssa. Nuori on huomioissaan usein järkähtämätön, koska lapsenomainen yksinkertaistamisen taito on vielä lähimuistissa. Tästä juontuva mustavalkoisuus ohjaa ajattelua kuitenkin helposti poteroihin, joissa ainoaa oikeaa ajattelua alleviivataan ystäväpiirin kesken. Omalle argumentaatiolle on luotu varsin vahva, mutta usein poissulkeva pohja. Vastuunkannon siemen itää, muttei ole vielä juurtunut riittävästi.
Aikuisuus on sitä, että antaa tietoisesti ja tavoitteellisesti mahdollisuuden oman ajattelunsa kehittymiselle ja uuden oppimiselle voidakseen ymmärtää asioita kokonaisvaltaisesti. Lapsuus- ja nuoruusaikana kehittynyt ajatteluperusta näyttäytyy edelleen arvokkaana ja puolustettavana, mutta vastuullinen aikuinen ottaa huomioon myös sen, että asioissa on puolia, jotka eivät ole hänen arvomaailmansa mukaisia. Ne ovat joidenkin toisten aikuisten arvoperustaa ja heille tärkeitä. Siksi hän etsii järkähtämättä ratkaisuja, joilla erilaisista lähtökohdista ponnistavat voivat elää ja rakentaa yhdessä. Omista virheistä oppimisen lisäksi vastuullinen aikuinen oppii myös virheistä, joita toiset ovat tehneet. Tällöin hän ei toisinna niitä, koska tietää miten ne vaikuttavat.
Lapsista ja nuorista ei ole yhteiskuntapoliittisen vastuun kantajiksi, eikä heiltä sellaista pidä edellyttää. On tärkeää, että he saavat rauhassa vahvistaa oman ajattelunsa perustaa, olla yksinkertaistavia ja mustavalkoisia ja myös kapinoida turvallisesti. Yhteiskuntapolitiikan osana lapsia ja nuoria on tärkeä kuulla, mutta aikuisten tulee tehdä päätökset; kantaa niistä vastuu ja pyrkiä välttämään taantuminen poteroihin.
Parasta aikuisuutta on se, että aikuiset tekevät kunnioittavaa yhteistyötä toistensa ja tulevien sukupolvien tueksi. Ei haeta revanssia tai etuoikeutta, vaan yhteistä hyvää.
Tomi Timperi
toiminnanjohtaja
