Yhteiskunnassamme pohditaan toistuvasti mitä pitäisi tehdä sille, että psyykkinen pahoinvointi ja mielenterveyspalvelujen tarve kasvavat kaikissa ikäluokissa. On hyvä, että keskusteluun on yhä vahvemmin nostettu ajatus katseen kohdentamisesta ongelman juurisyihin. Palvelujen ja ammattilaisten määrän lisääminen tukisi akuutin kriisin vähentämisessä, mutta olisi pitkällä tähtäimellä hyödyllisintä, jos ennaltaehkäisevä näkökulma ottaisi niskalenkin korjaavasta.
Ongelman juurisyitä on tärkeä puntaroida, jotta kokonaisuutta voi hiljalleen rajata ja hallita. Jotain on muuttunut, kun ongelmat kasvavat. Olemme lähestymässä yhteisymmärrystä siitä, että negatiivisen kehityksen taustalla ovat ennen kaikkea sosiaaliset tekijät. Näiksi on mielletty esimerkiksi yleisen turvattomuuden tunteen lisääntyminen, suoritus- ja ulkonäköpaineet, tehokkuuden tavoittelu sekä yksilöoikeuksien ja -vastuun korostaminen.
On olemassa yksi teema, jonka vaikutuksista ei vielä riittävästi puhuta; aikuisuuden haurastuminen. Psyykkisen hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa. Hyvinvoiva, kumppanuuteen pohjaava vanhemmuus on hedelmällisin kasvualusta lapsille. Hyvä vanhemmuus on aikuisten lapsiinsa kohdistamaa turvallista ja empaattista johtajuutta. Aikuisuus on kykyä arvioida asioita riittävän monipuolisesti ja näin syntyvän ymmärryksen hyödyntämistä itseä ja muita arvostavasti. Aikuisuus on myös sen ymmärtämistä, että aikuiset tarvitsevat toistensa tukea.
Tarvittava aikuisuus on kuitenkin haurastunut, koska aikuisten luottamus ja arvostus toisiaan kohtaan on vähentynyt. Tämä näkyy esimerkiksi tavassamme toteuttaa naisten ja miesten välistä tasa-arvopolitiikkaa. Asetamme naiset ja miehet keskenään eriarvoisiksi ja lisäämme näin molemmin suuntaista negatiivista puhetta ja revanssihakuisuutta. Aikuisuuden haurastuminen näkyy myös perhe-elämän kasvaneina kriiseinä ja johtajuusongelmina koulumaailmassa.
Aikuiset tarvitsevat toisiaan kumppaneina, jotta voivat yhdessä vahvistua kohtaamaan, ymmärtämään ja ratkaisemaan koti- ja koulumaailman kysymyksiä. Lapset eivät ole sellaisen vastuun kantamiseen valmiita. Silti heihin valitettavan usein tukeudutaan, kun aikuiset eivät luota omaan ymmärrykseensä tai toisiinsa. Tällainen esimerkki luo lasten keskuudessa turvattomuutta ja väärinymmärrystä johtajuudesta. Liikaa valtaa saaneet ja siksi usein rikkinäiset lapset eivät halua, eivätkä välttämättä kykene kasvamaan aikuisiksi. Tällaisen kehityksen vaikutuksia näkyy meissä ihmisissä aiempaa enemmän – ja psyykkinen pahoinvointi lisääntyy.
Nyt on aika muuttaa kurssia. On luotava kulttuuria, jossa aikuisuutta arvostetaan ja tuetaan sukupuolten erityispiirteet ymmärtäen ja huomioiden, yhdessä ja yhdenvertaisesti. Lasten ja tulevien sukupolvien hyvinvointi kasvaa, kun he näkevät vanhempansa seisovan rinnakkain vastaamassa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
Toiminnanjohtaja
Tomi Timperi
Miessakit ry
