Vanhemmuus voi olla toisinaan uuvuttavaa. Olit sitten perhevapailla tai solmussa työn ja perheen yhteensovittamisen kanssa, riittämättömyyden ja puolinaisuuden tunteet hiipivät harteille, vaikka kuinka suoritat kaiken ja ylikin. Elämää tulee toteutettua, ei elettyä. Menee mehut.
Riittävän hyvä vanhemmuus on erinomainen tavoite abstraktiudestaan huolimatta. Kukinhan viime kädessä määrittelee sen itse tai parhaimmillaan vanhemmat yhdessä. On hyvä pysähtyä tarkastelemaan vanhemmuutensa tavoitteita, merkityksiä, prioriteetteja ja punnita niitä suhteessa omiin voimavaroihin ja siihen, mikä lopulta on tärkeää vanhemmuudessa. Ehkä näin onnistuu päivittämään oman vanhemmuutensa idean ja huokoistamaan arkea.
Luotto toiseen vanhempaan sekä perheen tolkullinen työn- ja vastuunjako vapauttaa voimavaroja myös omasta jaksamisesta huolehtimiseen – ehtii harrastaa, tavata ystäviä, tehdä itseä miellyttäviä asioita perusarjen ohessa. Tämä myös vahvistaa yhteisen ja tasavertaisen vanhemmuuden ymmärrystä sekä sitouttaa siihen. Yhteisellä savotalla taakka jakautuu tasaisemmin ja epäreiluuden kokemukset hälvenevät.
Vanhemmuus voi olla toisinaan uuvuttavaa. Olit sitten perhevapailla tai solmussa työn ja perheen yhteensovittamisen kanssa, lapset tuovat riemukasta ja merkityksellistä sisältöä elämään. Yhteinen ilo, nauru, kasvaminen, oppiminen, suru, sietäminen, rakkaus… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja kas, kuin huomaamatta elämä tuleekin elettyä. Täytenä.
Antti Alén
hallinto- ja viestintäpäällikkö
Miessakit ry
Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Maria Akatemian Työnjanoon -hankkeen Katseita-blogissa.
