Ihmisellä on kyky sekä pohdiskella mennyttä että ennakoida tulevaa. Hän kykenee hyvin yksityiskohtaisesti ja eläytyvästi muistamaan tai kuvittelemaan erilaisia tilanteita ja tunteita, jopa toistaiseksi tapahtumattomiakin. Erotilanteessa tämä taito voi olla vakava uhka vähintään henkilön omalle mielenterveydelle.
Eron käsittelyyn liittyy monenlaista muistelua ja jossittelua. Jälkiviisaana on erityisen helppoa huomata suhteen huonot käännekohdat, etenkin ne omat virheet ja hetket, jolloin olisi todellakin kannattanut kuunnella puolison viestejä – tai pitää paremmin omia puoliaan.
Näihin muistoihin on helppo jumiutua joko katuvana tai katkerana. Loputtoman asioiden edestakaisin kelaamisen ongelma kuitenkin on, että kaikesta järkeistämisestä ja tunnetyöskentelystä huolimatta menneisyyteen ei voi vaikuttaa. Ei voi tehdä tehtyä tekemättömäksi, saati tekemätöntä tehdyksi.
Toisaalta ero on tyrmäävä isku, joka vie hetkellisesti puhdin elinvoimaisimmaltakin. Suhde, johon on uskonut ja paljon panostanut onkin yhtäkkiä osoittautunut valheelliseksi, tai vain yksinkertaisesti kadonnut taivaan tuuliin. Silloin on hyvin uuvuttavaa ajatella kaikkea sitä vaivaa, mikä liittyy jo ajatukseen uuden suhteen rakentamisesta. Elämän täyttää entisen suhteen raunioiden hallinnointi: lusikoiden jako, lasten siirtymisten koordinointi, elatusmaksut, lemmikin hoitovuorot ja vaikkapa uudet talouden haasteet, kun elämisen kulut pomppaavat huomattavasti aiempaa suuremmiksi.
Aika tiivistyy äärimmäisen tiiviiksi mustaksi pisteeksi, kun eron tuottama ahdistus on ankarimmillaan. Aikaperspektiivi saattaa lyhentyä tunneista minuutteihin ja toive minkäänlaisesta myönteisestä tulevaisuudesta kadota kokonaan tuskan täyttäessä mielen täydellisesti. Tulevaisuutta ei yksinkertaisesti ole olemassa, joten se ei myöskään voi tarjota mitään odottamisen arvoista.
Menneisyys ja tulevaisuus voivat kuitenkin olla myös eronneen ystäviä. Kun sekä tehdyt virheet että tekemättä jättämiset tunnustaa rehellisesti itselleen ja ottaa niistä opiksi, ne muuttuvat repunkivistä resursseiksi. Prosessi ei välttämättä ole helppo, saati tuskaton, mutta sen läpikäynti antaa uutta varmuutta ja itseluottamusta: näitä virheitä en aio enää toistaa.
Eron käsittely ottaa aikansa ja vaatii vaivansa. Tulee kuitenkin päivä, jona mielen voi täyttää odottamaton hetkellinen optimismi: ehkä tämä elämä tästä kuitenkin jatkuu. Ajatusta seuraa usein yllättävänkin pian myös ajatus, että uudessa elämässä voi olla uutta liikkumavaraa ja mahdollisuuksia, joiden olemassaoloa ei aiemmin ole tullut ajatelleeksi. Tällaiset mielenliikkeet ovat merkki myrskyn tyyntymisestä.
Tätä mielentilaa edesauttaa kyky hyväksyä tapahtunut ja antaa asioita anteeksi niin itselleen, puolisolleen kuin mahdollisesti muillekin asiaan vaikuttaneille. Katkeruus on häkki, joka vangitsee tehokkaimmin potijansa.
Menneen loputon vatvominen ja tulevaisuuden pelkääminen on haitallista. Kun on taas kutakuinkin tolkuissaan, on helppo ymmärtää, että menneisyydestä opitaan ja tulevaisuutta suunnitellaan. Kun kumpikin tuntuu mahdottomalta, on juuri käsillä olevaan hetkeen keskittymisen taito olennainen. Siitä lisää ensi kerralla.
Christer Nuutinen
erotyöntekijä
Erosta Elossa | Miessakit ry
