Valitse sivu

Miksi et voi irtautua duuneista ja lähteä bisselle? Sullahan on yrittäjän vapaus? Kumppani muistuttelee, että yhteistä aikaa pitäisi olla enemmän. Luokkakokoukseen tuli kutsu, mutta nyt olisi keksittävä joku tekosyy, koska duunit ensin.

Miessakkien Konkkaronkka-toiminnan ensimmäisen toimintavuoden vertaisryhmissä on toistunut sana yksinäisyys ja siihen liittyvät tunteet. Yrittäjämies ei välttämättä ole pelkästään sosiaalisesti yksin, vaan voi kokea myös psyykkistä yksinäisyyttä. Itseen voi iskostua rooli perheen elättäjänä, hyvin toimeentulevana kaverina, menestyvänä sukulaismiehenä tai perheen peruskalliona. Yrittäjyys on monella itseä määrittävä asia. ”Jos en olisi yrittäjä, niin mitä jää?”

Hänellä voi olla useampiakin työntekijöitä ja kollegoja, muttei niitä, joiden kanssa jutella säästä, mökkireissun kuulumisista taikka pastaresepteistä – siis kaikesta muusta kuin duuniasioista. Esihenkilöaseman takia yrittäjä saattaa kokea ulkopuolisuutta työyhteisössä. Lisäksi kotona voi olla kumppani, jota pussataan ennen nukkumaanmenoa, mutta joka on tuontietämätön yrityksen tuloslaskelmasta. Ja parempi niin, sillä ei nukkuisi hänkään, jos tietäisi. Tämä keskustelu on käytävä, mutta vasta, kun on pakko.

”Yrittäjä ei saa valittaa, koska yrittäjyys on oma valinta”. Mikäli tätä ajatusmallia toistetaan, saa se todennäköisesti monen hankalassa tilanteessa olevan yrittäjän venyttämään omaa jaksamistaan. Samalla se kylvää ajatuksen siitä, että yksin tulisi pärjätä.

Jokainen tarvitsee ajan ja tilan, jolloin purkaa vastavuoroisesti turhautumista sekä hankalia tunteita. Konkkaronkka-toiminta antaa turvallisen tilan, jossa yrittäjämiehet voivat puhua tunteistaan ja ajatuksistaan samassa tilanteessa olevien vertaisten kanssa. Ryhmässä on mahdollista kirota yhdessä, ja toisaalta löytää parempiakin sanoja hankalille tunteille.

Taas soi puhelin. Kirjanpitäjä soittaa. Voisikohan sille sanoa, että nyt on jaksaminen lopussa?

Miessakkien Konkkaronkka-hanke tarjoaa ohjattua vertaisryhmätoimintaa ja henkilökohtaista tukea ylivelkaantuneille yrittäjämiehille.

Tommi Huhtaniemi
hankekoordinaattori
Konkkaronkka-hanke | Miessakit ry