Miesten Viikon pääseminaari pidettiin 9.11.2023 Turussa teemalla ”Lapset, nuoret ja ero”. Puheenvuoron piti Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi.
Erojen suuri määrä on nähdäkseni aikamme suurin sosiaalinen ongelma. Perheen hajoaminen vaikuttaa merkittävästi sen kaikkien jäsenten ja myös muun lähipiirin elämään. Ero ei aina välttämättä muodostu erityiseksi kriisiksi. Useimmiten se kuitenkin aiheuttaa vähintään pettymystä, epävarmuutta tulevasta ja turvallisuudentunteen alenemista. Erityisesti lapset ja nuoret saattavat kärsiä merkittävästi tilanteesta; se todennäköisesti on ensimmäinen kohta, jossa elämän peruspilarit todella horjuvat. Perheyhteys on kuitenkin se ydinturva, johon lapset meillä useimmiten syntyvät.
On ensiarvoisen tärkeätä, että ero pyritään hoitamaan mahdollisimman tasapainoisesti, kaikkia sen osapuolia kunnioittaen ja tukien. Ja on arvokasta tietää, että iso osa eroista kyetäänkin hoitamaan riittävän hyvin. Niistä on hyvä ottaa oppia ja niitä esimerkkejä on hyvä tuoda kaikkien tietoisuuteen.
Samalla on valitettavasti todettava, että vaikeat erokriisit ovat viime vuosina lisääntyneet. Erityisesti huoltajuustaistelut ovat turhan usein varsin rumia. Vanhemmat saattavat käyttää toisiaan vastaan keinoja, joiden vaikutuksista voi olla erittäin vaikea, joskus jopa mahdoton selvitä.
Nyky-yhteiskunnassa naiset ja miehet asetetaan turhan usein toisiaan vastaan. Tämä heijastuu myös erotilanteisiin. Epärakentavaa ja vakavaakin syyttelyä suunnataan ei vain toista vanhempaa vaan myös tämän sukupuolta kohtaan.
Lasten, nuorten ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kannalta näen ensiarvoisen tärkeäksi, että lakkaamme syyttämästä ihmisiä ja tekoja sukupuolen perusteella. Sukupuolet on tärkeä nähdä yhdenvertaisina ja toisilleen lähtökohtaisesti hyvää tahtovina. Siihen perusvoimaan meidän tulee luottaa ja panostaa.
Eroavat vanhemmat tarvitsevat useimmiten tukea selvitäkseen erosta mahdollisimman hyvinvoivina. Tämä hyvinvointi heijastuu suoraan lapsiin ja on tärkein yksittäinen tekijä siinä, että myös he selviävät erosta mahdollisimman hyvinvoivina.
Hyvän eron peruselementti on se, että lapsilla säilyy kiinteä suhde vanhempiinsa myös eron jälkeen. Tämän tulisi olla ydintavoite aina erottaessa. On lopulta varsin harvinaista, että suhde jompaankumpaan tai molempiin vanhempiin tulisi syystä tai toisesta katkaista.
Viranomaistoiminnalla, alan koulutuksen kehittämisellä ja myös lainsäädännällä voidaan tukea hyvän eron toteutumista silloin, jos läheisten tuki ja eropalvelut eivät riitä. On kuitenkin huolehdittava siitä, että viranomaistoiminta ja lainsäädäntä astuisivat ohjaavina kuvaan mahdollisimman harvoin. Nykyään puhutaan liiaksi laista, oikeuksista, kriminalisoinnista ynnä muusta. Ja tuotetaan asianajajille lisää elementtejä hajottavan eron pelivälineiksi. Kun laki, oikeudet ja kriminalisointi valitaan johtotähdiksi, katkeruus jää usein ainaiseksi.
Me Miessakeissa haluamme tukea miehiä, jotta he voisivat eronkin osana mahdollisimman hyvin ja jotta heidän suhteensa lapsiin säilyisi mahdollisimman hyvänä. Lisäksi tuemme miehiä niin, etteivät he puhuisi lasten äidistä pahaa lapsilleen tai mustamaalaisi äitiä muulle suvulle tai viranomaisille. Pyrimme tukemaan miehiä luottamaan omaan isyyteensä ja arvostamaan avoimesti myös lasten äidin vanhemmuutta. Niin toimii yhteistä hyvää ja lastensa parasta ajava herrasmies.
Kaikille eron osapuolille räätälöityjä henkilökohtaisia ja yhteisiä eropalveluja tarvitaan nyky-yhteiskunnassa nimenomaan tätä yhteiseen hyvään tähtäävää tarkoitusta varten. Lapset tarvitsevat arjessa ja kriiseissä aikuisuutta, jossa isät ja äidit yhdessä huolehtivat vastuunkannosta. Lasten tehtäväksi sitä ei tule jättää.
Kun kunnioittavaan kumppanuuteen perustuva aikuisuus saadaan jälleen vahvistettua sosiaalisen yhteiskunnan perustaksi, lasten ja nuorten hyvinvointi on parhaissa mahdollisissa kantimissa.