Valitse sivu

Äijäjoogasta tuli täysi-ikäinen tänä vuonna. Suuri kiitos siitä Miessakeille ja Miessakkien silloiselle ja nykyiselle toiminnanjohtaja Tomi Timperille.

Ennen äijäjoogaa joogaryhmissä oli keskimäärin 0–1 miestä. Jos oli kaksi miestä, se oli hämmästyttävän paljon. Kun keväällä 2006 ehdotin joogapiireissä, että jos kokeiltaisiin vain miehille tarkoitettua joogaryhmää, sain kuulla:

– Hyvä idea, mutta tuo ei tuu koskaan onnistumaan. On sitä yritetty.

En minäkään varma onnistumisesta ollut, mutta halusin kokeilla. Halusin kokeilla rennommalla, suvaitsemaisemmalla, ei-mystisellä, vähemmän suorituskeskeisellä tavalla, jota kuvasti jo nimi äijäjooga. Käsittääkseni Tomilla oli samantapainen asenne kuin minulla: kokeillaan ja katsotaan. Eihän se ota, jos ei annakaan.

Ilman Miessakkien kokoushuonetta en olisi saanut mistään ilmaista joogatilaa. Tuolit ja pöydät syrjään ja menoksi.

Alku oli hankala. Alussa oli vain kaksi äijää. Vähitellen tuli lisäystä. Kun media kiinnostui asiasta, se oli oleellista. Vähitellen ryhmiä syntyi ympäri Suomea. Moni niistä on nykyään työväenopistoissa. Ohjaan itse edelleen pääosin Miessakkien organisoimaa äijäjoogaa.

Kahdeksantoista vuoden aikana äijiä on tullut ja mennyt. Moni on jäänyt, koska miehille tarkoitettua liikuntaa, joka olisi rentoa, melko helppoa mutta kuitenkin tehokasta mielen ja kehon huoltoa on aika vaikea löytää.

Urheilu on oikein hyvä juttu, jos ei riko paikkojaan. Joogassa on samoja piirteitä kuin urheilussa ja voimistelussa. Mutta joogan erikoisuus on siinä, että hengitys, mielen keskittäminen, rentouttaminen ja rauhoittaminen yhdistyvät liikkeissä, asennoissa ja rentoutuksessa.

Joogan vaikutukset tuntuvat pikemmin sisäisesti kuin ulkoisesti niin mielessä kuin kehossa. Tämä on sellainen seikka, jonka tietää vasta sitten, kun on kokeillut joogaa jonkin aikaa.

Heti on lisättävä, että joogaa on hyvin monenlaista ja kun äijäjooga on levinnyt laajalle, niin ääripäissä on aika erilaista äijäjoogaakin. Yksi ja sama ohjaaja voi ohjata myös eri tavoin, koska ryhmät ovat erilaisia.

Postikortti 73-vuotiaalta mieheltä kertoo äijäjoogan vaikutuksista kehoon ja mieleen:

– Kiitos. Olet yksi niistä neljästä ihmisestä, jotka ovat eniten vaikuttaneet elämääni.

Hän aloitti joogan neljä vuotta sitten kärsittyään sitä ennen 40 vuotta kroonisista selkäkivuista. Selkäkivut ovat hävinneet ja ehkä vielä tärkeämpää on se, että kahden akateemisen tutkinnon omaava ihminen kirjoitti lopuksi näin:

– Äijäjoogan liittyvän rauhoittumisen ansiosta käyn nykyään pari kertaa viikossa päivälevolle. Aiemmin ajatuskin päivätorkuista oli mahdoton. Mieleni on rennompi, rauhallisempi. Ei ole enää niin suurta tarvetta suorittaa ja kilpailla.

Äijäjoogan vaikutukset voivat olla yllättäviä

Jukka Relander (kuvassa keskellä) kertoo, kuinka hän on nauttinut Lapissa vaeltamisesta vaimonsa kanssa. Vaimo on tykännyt myös telttailusta, mutta Jukka ei, koska teltan sisällä liikkuessaan täytyy olla koko ajan epämiellyttävissä asennoissa.

Yhdeksän kuukauden äijäjoogaamisen jälkeen Jukka totesi hymyillen:

– Olin kesällä ihmeissäni, kun en enää ähissyt ja puhissut teltan sisällä liikkuessani. Äijäjoogan ansiosta paikat ovat nyt vetreämmät.

Eräs isoisä totesi noin vuoden äijäjoogaamisen jälkeen:

– Nyt voin taas leikkiä lattialla lastenlasten kanssa. Pystyn taas laskeutumaan alas lattialle ja nousemaan ylös. Pystyn  istumaan lattialla pitkiä aikoja. Ennen se ei ollut mahdollista.

Vain kokeilemalla tiedät, mitä vaikutuksia äijäjoogalla voisi olla sinulle.

Veikko Tarvainen
äijäjoogaohjaaja

Lisätietoa äijäjoogasta:

www.veikonvenytys.fi
www.aijajooga.net

Tietoa Toiminnan Miesten tulevista joogakursseista löytyy tästä.