Helsingin Annankadulla on kokoontunut jo vuosia viikoittainen Miessakit ry:n Lyömättömän Linjan keskusteluryhmä. Tämä kasvokkain kokoontuva ryhmä, johon osallistujat hakeutuvat yksilötyön kautta, on lajissaan ainutlaatuinen mahdollisuus miehelle kehittyä väkivallattomaksi ja samalla ylipäätään itsenäisemmäksi ihmiseksi.
Osallistujalle merkittävää on ryhmän kesto: mies voi olla ryhmässä puolitoista vuotta, jolloin osallistumiskertojen määrä kasvaa suureksi – on aikaa käsitellä, pohtia, kuulla muiden näkemyksiä… ja muuttua. Ryhmän aikana miehen elämässä tapahtuu monesti isoja asioita. Voi alkaa asumusero, joka ehtii päättyäkin ryhmän aikana. Toisinaan avioero astuu voimaan miehen osallistumisen aikana. Mutta on myös niitä miehiä, joiden elämässä sopu ja yhteisymmärrys kehittyvät parisuhteessa ja perheessä sekä elämän laatu paranee kaikilla osapuolilla lapset mukaan lukien.
Ryhmään osallistuvilla miehillä on pääsääntöisesti yksi yhteinen tekijä: pitkään jatkunut jumittunut tilanne elämässä. Ryhmään harvoin hakeutuu akuutissa kriisissä olevia miehiä. Pikemminkin tilanne on se, että kielellinen nokittelu, molemminpuolinen arvostelu, kiinnikäyminen ja pitkään jatkunut paha olo parisuhteessa ovat syinä siihen, että mies haluaa tulla keskustelemaan ryhmään, jossa vertaistuki on suuressa arvossa. Vertaistuen arvo näkyy siinä, että toisten puheenvuoroja kuunnellaan tarkasti – toisinaan joku palaa omassa puheenvuorossaan aiemmin toiselta kuulemaansa asiaan, jota on pohtinut. Pitkä ryhmä on osallistujille veljellinen kokemus: siinä näkyy konkreettisesti erilaisuuden hyväksyminen ja kiinnostus toisenlaisuutta kohtaan. Vaikka osallistujia yhdistääkin samantyyppinen jähmettyminen pitkään jatkuneeseen pahoinvointiin, ovat he silti taustoiltaan, ammateiltaan, koulutuksiltaan ja perhetilanteiltaan erilaisia. Se, että keskustelemme ryhmässä etunimillä ilman asemia ja titteleitä, paljastaa ihmisen pohjimmaisen kaipuun tulla hyväksytyksi omana itsenään ja vähän erilaisena kuin toinen.
Eriarvoistamisen vastakohtana on sukurakkautta syvempi kiintymys vieraaseen ihmiseen. Tämä toteutuu ryhmässä, jonka jäsenet ovat tasa-arvoisia. Pitemmän päälle toinen ei jääkään vieraaksi. Miesten keskusteluryhmässä pidämme yllä ulkoista anonymiteettiä: ryhmän jäsenet tapaavat vain ryhmässä ja toisen tunteminen kehittyy ryhmäkeskusteluiden myötä. Näin myöskään ulkoa tulevat keskinäiset jännitteet eivät vaikuta ryhmässä. Toisinaan ryhmään osallistumisen jälkeen jotkut saattavat pitää yhteyttä vapaa-ajallaan. Kovin yleiseltä tämä ei vaikuta ohjaajan näkökulmasta. On ehkä jopa niin, että ryhmäprosessi nähdään niin arvokkaana, että se halutaan jättää omaan mieleen yhtenä elämän merkittävänä ajanjaksona sellaisenaan ilman jatkoja.
Yleinen ilmiö miesten ihmissuhteissa vaikuttaa olevan halu ratkaista ja korjata asioita. Kun asiat eivät ratkea eikä korjaaminen onnistu, mies mukautuu ja sopeutuu. Elämään astuu passiivis-aggressiivinen uhriutuminen. Erittäin yleinen havainto on tavata mies, jolla on lopulta kuppi mennyt nurin, kun on ensin jopa vuosikausia mukautunut menettäen ajan myötä omat rajansa. Väkivallan käyttö on ratkaisuyritys rajojen asettamiselle.
Ryhmässä puhuminen ja toisten kuunteleminen antaa meille uusia kirjan sivuja avattaviksi. Sivuilla on kysymyksiä: Entä, jos en enää sopeudukaan? Mitäpä, jos kerron, miltä minusta tuntuu sen sijaan, että huudan? Kuinka käy, jos sanon, että henkilökohtainen rajani on tässä? Ne ovat kysymyksiä, joihin voi saada vastauksia, kun aikaa niiden läpikäymiseen on tarpeeksi pitkässä ryhmässä.
Kimmo Hätinen
väkivaltatyöntekijä
Lyömätön Linja | Miessakit ry
