Harva haluaa joutua väkivallan kohteeksi. Silti hyväksymme väkivaltakulttuuria ylläpitävää käyttäytymistä. Konkreettisena esimerkkinä väkivaltaa ihannoiva ja normalisoiva puhe.
Kyky monipuoliseen kommunikaatioon erottaa ihmiset muista eläimistä. Väkivaltainen puhe taas alentaa ihmiset muiden eläinten tasolle. Mikäli ei halua vajota räksyttävän koiran tasolle, voi puhekykyä hyödyntää hyvinvoinnin lisäämiseen, ei sen nakertamiseen.
Väkivaltainen puhekulttuuri läpi leikkaa yhteiskunnan
Raitiovaunu seisoo iltapäiväruuhkassa. Keski-ikäinen siististi pukeutunut pariskunta käy äänekästä sananvaihtoa; ”Jos mulla olis haulikko, niin ampuisin ton kuljettajan.”
Metron uloskäynnin vieressä sekavasti käyttäytyvä kolmikko, joista yhden reppu on levitettynä sisältöineen pitkin kiveystä. Ohi kävellessä repun omistaja kääntyy kohti ja huutaa: ”Koskit mun reppuun, tapan sut!”
Edellä kaksi arjessa kohtaamaani esimerkkiä. Tilanteissa olen osallistunut väkivaltakulttuurin hyväksymiseen. Olen jatkanut matkaani asiaan puuttumatta. Vaikka rikoksen kriteerit täyttyvät ja asia kuuluisi poliisille. Tappamisella uhkailu on rikos.
Tilanne on ristiriitainen. Jokaisen aikuisen tulisi puuttua häiriökäytökseen. Kohdistui tai toteutti sen kuka hyvänsä. Samalla tulee suojella itseä. Hätäkeskukseen soittaminen taas on ainakin itsellä korkean kynnyksen takana. Ja mikäli soittaisin, huomaan pohtivani seuraavia asioita; mikä on viranomaisten mahdollisuus puuttua, joudunko itse ongelmiin, miltä minä näytän miehenä muiden silmissä ja olisiko puuttumisella vaikutusta mihinkään.
Roolin takaa puuttuminen on helpompaa
Työelämässä olen saanut tappouhkauksia traumapäivystykseen tuodulta ”normaalilta” bisneshenkilöltä, siinä missä psykiatrisen osaston potilailta. Tappouhkaukset eivät ole vain nuorten kypsymätöntä käytöstä. Kulttuuri kuuluu niin somessa, kuin poliittisessa ”älykkäiden henkilöiden” keskustelussa.
Nuoret oppivat aikuisilta millainen kielenkäyttö on sallittua. Ongelman valuminen aikuisilta lapsille vyöryi tärykalvoille työssäni Poikien Puhelimessa. Sinne soittavien keski-ikä on kolmentoista korvilla. Väkivallalla, tappamisella ja esimerkiksi oletetun vaimoni raiskaamisella uhkailu olivat työssä perusarkea.
Työroolissa tilanteet ovat helpommin hallittavissa. Tunneside tapahtumaan on erilainen. Samoin organisaation tuki on taustalla. Silti suurin osa uhkauksista on mennyt mappi ööhön. Toki tilanne on selvitetty mahdollisuuksien mukaan tapahtumahetkellä. Yhtään rikosilmoitusta en silti ole urallani tehnyt.
Fantasiointia vai purkua
Osa näyttäisi lietsovan väkivaltapuheella itsensä jonkin asteiseen kiimaan. He hakevat aggressiosta käyttövoimaa, huomiota tai asemaa yhteisössä. Työssäni väkivaltaa kokeneiden miesten parissa väkivaltainen puhe voi olla hallittua aggression purkua. Valitettavasti useimmiten aggressiivisella käytöksellä ei kumota aggressiota tai vihaa. Näillä tunnetiloilla on taipumus kumuloitua.
Miessakit ry julkaisi talvella 2021 katuväkivaltaa käsittelevän raportin ”Normaalia väkivaltaa”. Kyselyyn vastasi 1957 miestä. Vastaajilta kysyttiin muun muassa, mitä väkivallan vähentämiseksi tulisi tehdä. Selkeästi suurin osa, yhteensä 43 %, näki toimivimmaksi ratkaisuksi väkivaltakulttuurin muutoksen. Siihen on hyvä lähteä kiinnittämällä huomiota sanoihin. Tulivat ne omasta, ystävän tai tuntemattoman suusta. Hyväksymällä jonkin osan väkivaltaa, hyväksyy väkivallan osana ongelmanratkaisuvalikkoa.
Jussi Pekkola
väkivaltatyöntekijä
Väkivaltaa Kokeneet Miehet | Miessakit ry
