Miessakit ry:n toiminnanjohtajan Tomi Timperin blogikirjoitus vastuuttaa vastuunkantajia vastuuseen.
Miesten ja naisten keskeisimmät elämänvastuut ovat perustaltaan muuttumattomia. Ne ovat useimmiten yhteneviä, tietyin paikoin sukupuolierityisiä ja ennen kaikkea toisiaan tukevia ja täydentäviä. Molempien ensisijainen tehtävä on elämän vaaliminen. Tämän vaalimisvastuun keskeisimmät sukupuolierityiset muodot ovat elämän siemenen tuottaminen ja edelleen toimittaminen (= mies), ja toisaalta kasvualustan perustaminen, siemenen vastaanottaminen ja elämän synnyttäminen (= nainen). Keskeisimmät yhtenevät vastuualueet ovat omasta ja läheisten hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä sen päälle tulevat sosiokulttuurisen ympäristön mukaiset vastuut, eli osallisuus yhteishyvän tuottamiseen.
Kuulostaako lapselliselta? Ei se haittaa; nämä asiat ovat ja pysyvät, vaikka niitä kuinka huvittaisi mutkistaa. Poikkeuksen muodostavat vain erakkoyhteiskunnat, mutta ne eivät olekaan kovin pitkäikäisiä ja toimittavat siten tärkeätä säännön vahvistajan tehtävää.
Sosiokulttuuriset mieserityisiksi mielletyt vastuut ovat suomalaisessa yhteiskunnassa muuttuneet historian saatossa. Mies on nähty keskeisesti suojan luojana ulkopuolisia uhkia vastaan ja leivän tuojana. Se tehtävä on mahdollistunut sillä, että naiset ovat kantaneet vastuun kodista. Ja se taas on mahdollistunut sillä, että miehet ovat kohdanneet ulkopuoliset uhat ja tuoneet leipää. Ja se taas… niin, yhteisvastuullistahan elämämme on aina ollut.
Sukupuoleen perustuviksi mielletyiltä vastuiltaan nyky-yhteiskunta poikkeaa selvästi aiemmista. Esimerkiksi kollektiivisesti mieserityisiksi nimettyjä sosiokulttuurisia vastuita ei juuri enää ole; naiset ja miehet toimivat käytännössä kaikkialla yhteisvastuullisina. Näin on sekä perhe että työelämässä. Suomalaiset miehet ja naiset kantavatkin esimerkillisellä tavalla ja tasavertaisesti vastuunsa sosiokulttuurisesta yhteishyvästä.
Ai juu, kyllä, yksi selkeä sosiokulttuurisen vastuun sukupuolierityinen ero on olemassa. Miehet kantavat päävastuun maanpuolustuksesta. Se on ymmärrettävää. Suurin osa miehistä ja naisista nimittäin kokee, että on asianmukaista miesten huolehtia elämän suojelun karmeimmasta tehtävästä eli elämän tuhoamisesta pakon edessä. Naisen erityislaatu kun on elämän synnyttäjyys ja tätä erityispiirrettä halutaan luonnostaan vaalia. Samalla koemme yhdessä, että nainen on niin halutessaan tervetullut mukaan maanpuolustustehtäviin, ollen niissä samalla tavalla pätevä kuin mieskin, mutta että miesten tehtävä on kantaa tästä päävastuu.
Aina on parannettavaa. Nykyaikaisen miehen uusi erityisvastuualue on kantaa vastuu mieheydestä. Sukupuolierityiset hyvinvointitilastot kertovat, että miehistä huolehtimisessa on haasteita. Miesten tulee kantaa vastuunsa omasta hyvinvoinnistaan. Kaikkein eniten meidän tulee kohdentaa katsetta sosiaalisiin tekijöihin. Niissä piilee merkittäviä resursseja myös psyykkisen ja fyysisen omavastuun kantamiseen. Miehen tulee auttaa miestä mäessä, eli vertaistukea. Miehen tulee kertoa miltä tuntuu; miltä tuntuu kun voi hyvin ja miltä kun voi pahoin. Mies tietää, milloin hän on toiminut itseä tai muita kohtaan väärin; hänen on kannettava vastuunsa tämän kierteen katkaisemiseksi. Miehen on oltava riittävän hyvinvoivana läsnä, koska miestä tarvitaan ja ilman häntä ei voi olla.
