Miessakit ry:n kehittämispäällikkö Peter Peitsalo.
Yhteiskunnan muutokset ovat vaikuttaneet miehiin monin eri tavoin. Näyttäisi siltä, että muutokset kohdentuvat erityisesti isyyteen ja sitä kautta miesten rooleihin perheissä sekä miesten ja työelämän keskinäisiin suhteisiin. Useassa tapauksessa muutokset ovat myönteisiä, vaikkakin ne haastavat miehiä ja myös heidän puolisoitaan tarkistamaan osin totuttuja käytänteitä. Uusien roolien omaksuminen ja näihin liittyviin odotuksiin vastaaminen on moni paikoin yhteinen tehtävä. Luonnollisesti, isoin vastuu tässä on miehillä itsellään, mutta vaikutuksensa tähän luovat myös naiset sekä poikia ja miehiä kohtaavat ammattilaiset.
Vahvistunut isyys
Isyyden muutokset näyttäytyvät pitkälti isyyden hyvinvointivaikutusten tiedostamisena ja isyyden roolin vahvistumisena. Useat yhteiskunnalliset muutokset ovat olleet tukemassa tätä kehitystä. Osaltaan myös Miessakit ry on työskennellyt pitkäjänteisesti sen eteen, että isyys tulisi kuulluksi, nähdyksi ja osallistuvaksi. Perhevalmennusten yhteyteen rakennetut isäryhmät ja -valmennukset sekä isille tarjottava henkilökohtainen tuki eri elämäntilanteisiin auttaa paitsi selviämään erilaisista kriiseistä, myös vahvistamaan isyyttä ja isyyden kokemusta.
Erotilanteessa osallistuva isyys on sekä haaste että voimavara. Keskeisimpiä haasteita miesten näkökulmasta ovat isän ja lapsen välisen suhteen muutos sekä tähän liittyvät pelot. Muutokset isän ja lapsen yhteisessä arjessa edellyttävät aina psyykkistä työstämistä ja isyyden osittaista uudelleen määrittelyä. Miehille tarjottu mahdollisuus keskustella tilanteestaan on tärkeä hyvinvointia ylläpitävä tekijä, joka helpottaa erosta selviytymistä sekä eron jälkeisen uudenlaisen vanhemmuuden haltuunottoa. Toisaalta, isän ja lapsen kiinteä suhde helpottaa myös eron jälkeisen arjen rakentamista. Suhde, joka on riittävän vahvalla pohjalla, kestää helpommin kriisejä.
Työelämästä kotisohvalle
Työn merkitys on muuttunut. Aikaisemmin työ ja ammatti ovat tarjonneet miehille vahvan samaistumiskohteen, jolla on ollut suuri merkitys oman identiteetin rakentajana. Tutkimusten mukaan X ja Y -sukupolville työn merkitys on kuitenkin muuttunut. Vapaa-aikaa arvostetaan aiempaa enemmän, ja ehkä työ määrittelee myös miehiä ja miehisyyttä aiempaa niukemmin. Työ perinteisenä miehisyyden mittana on ainakin osalla toimialoista selkeästi murentumassa, mikä osaltaan lisää miesten mahdollisuuksia toteuttaa ja ilmentää itseään monenlaisin eri tavoin. Miehisten roolien näkökulmasta asian voi todeta siten, että miehille on auennut lisää mahdollisuuksia toteuttaa itseään niin yksilönä kuin miehenäkin.
Tarvitsevatko miehet tukea uusien roolien haltuunottoon?
Oikea vastaus lienee: kyllä ja ei. Suurimmalle osalle miehistä muutokset eivät aiheuta suurempia haasteita, joista koituisi isoja ongelmia. Toki tavis-miehellekin suuremmat elämänmuutokset ovat tyypillisesti kriisejä, mutta lähes aina vähintäänkin pysähtymisen paikkoja. Näissä tilanteissa mahdollisuus keskustella toisten kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Sillä, keskusteleeko ystävien kanssa vai osallistuuko esimerkiksi Vertaissakkiin, ei ole suurtakaan merkitystä. Se, mikä itselle toimii, on parempi. Pääasia on, että tarpeen niin vaatiessa, keskustelee.