Lapset, nuoret ja ero | Miesten Viikon seminaarin avauspuheenvuoro
Miesten Viikon pääseminaari pidettiin 9.11.2023 Turussa teemalla ”Lapset, nuoret ja ero”. Puheenvuoron piti Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi. Erojen suuri määrä on nähdäkseni aikamme suurin sosiaalinen ongelma. Perheen hajoaminen vaikuttaa merkittävästi...Kun homma lähtee laukalle
Ero voi ilmaantua elämään hitaasti, pahaenteisin askelin tai yllättäen kuin niskaan loikkaava tiikeri. Jo eron uhka voi tuntua yhtä pahalta tai jopa pahemmalta kuin ajatus kuolemasta. Hädän tunne voi yltyä paniikiksi ja ahdistus muuttua haluttomuudeksi elää. Tällöin...Aikamatkailun vaaroja
Ihmisellä on kyky sekä pohdiskella mennyttä että ennakoida tulevaa. Hän kykenee hyvin yksityiskohtaisesti ja eläytyvästi muistamaan tai kuvittelemaan erilaisia tilanteita ja tunteita, jopa toistaiseksi tapahtumattomiakin. Erotilanteessa tämä taito voi olla vakava uhka...Miessakit ja Erosta Elossa -toiminta on saanut Turkuun oman toimiston
Miessakkien Erosta Elossa-toiminta on saavuttanut jälleen uuden etapin toiminnassaan, kun saimme rahoituksen Miessakkitoimiston perustamiselle Turkuun. 1.4.2023 alkaen olemme pystyneet tarjoamaan tukea Varsinais-Suomen miesasiakkaille omissa tiloissamme. Turussa on...![Miessakit ry | Uutiskirje 4 / 2023](https://www.miessakit.fi/wp-content/uploads/2023/04/uutiskirje-23-4-1080x675.png)